"Rakas Charles", sanoi herra Lorry ilosella luottamuksella, "te mainitsette syitä, jotka kehottavat minua matkustamaan eikä kotia jäämään. Minä olen kyllin hyvässä turvassa, ei kukaan välitä hätyyttää vanhaa kahdeksannellakymmenellä olevaa vanhusta, kun löytyy niin monta jota kannattaa mieluummin hätyyttää. Ja ellei kaupunki olisi niin sekavassa tilassa, ei meidän pankistamme lähetettäisi sikäläiseen konttooriimme henkilöä täältä, joka vanhastaan tuntee kaupungin ja meidän asiamme ja joka nauttii Tellsonilaisten luottamusta. Mitä taas tulee epäluotettaviin kulkuneuvoihin, pitkään matkaan ja talvi-ilmaan niin … ellen minä kaikkien näitten vuosien jälkeen suostuisi kärsimään muutamia ikävyyksiä Tellsonin pankin tähden, kuka sen tekisi?"
"Toivon, että itse voisin matkustaa", sanoi Charles Darnay jotenkin levottomasti ja ikäänkuin olisi ääneen ajatellut.
"Todellakin, te olette oivallinen tekemään muistutuksia ja antamaan neuvoja!" huudahti herra Lorry. "Toivotte, että voisitte itse matkustaa. Ja te olette ranskalaista syntyperää. Mainio neuvonantaja totta tosiaan!"
"Rakas herra Lorry, juuripa siksi että olen itse ranskalainen on se ajatus (jota ilmottaa täällä ei ollut tarkoitukseni) usein juolahtanut mieleeni. Se, joka on tuntenut myötätuntoisuutta tätä kurjaa kansaa kohtaan ja on uhrannut jotain sen eteen" — hän puhui vanhalla miettiväisellä tavallaan, "ei saata olla ajattelematta, että hän ehkä voisi vaikuttaa siihen kansaan ja houkutella sitä jonkinlaiseen maltillisuuteen. Viimeistään eilisiltana, teidän mentyänne, puhellessani Lucyn kanssa —."
"Puhellessanne Lucyn kanssa", kertoi herra Lorry. "Kummastelen, ett'ette häpeä mainita Lucyn nimeä. Ja samassa toivotte, että voisitte matkustaa Pariisiin!"
"Mutta, enhän aio lähteä", sanoi Charles Darnay hymyillen. "Itsehän sanotte aikovanne lähteä."
"Ja niin aionkin täydellä todella. Te, rakas Charles", sanoi herra Lorry silmäillen kaukaisuudessa olevaa johtajaa ja alentaen äänensä kuiskaukseksi, "ette saata aavistaa mitä hankaluuksia on pankkimme hoidossa nykyään, eikä sitä vaaraa jonka alaisena kirjamme ja paperimme ovat tuolla puolen Kanaalin. Herramme tietää mitä pahoja seurauksia koituisi lukuisille ihmisille, jos joitakin meidän asiakirjojamme otettaisiin takavarikkoon tai hävitettäisiin ja se saattaa tapahtua milloin tahansa, kuten tiedätte, sillä kuka takaa ettei Pariisia sytytetä tuleen tänään tai ryöstetä huomenna? Mutta nyt saattaa tuskin kukaan muu kuin minä kiireimmän kautta viisaasti valikoida näitten papereitten joukosta ja kaivaa ne maahan tai muulla lailla saada ne vahingoittumatta talteen (hukkaamatta kallista aikaa). Ja minäkö peräytyisin kun Tellsonilaiset tietävät ja sanovat tämän — Tellsonilaiset, joiden leipää olen syönyt nämät kuusikymmentä vuotta — siitä syystä että jäseneni ovat vähän jäykät? Minähän olen vain poikanen, vertaillessani itseäni toisiin ukkorähjiin täällä!"
"Kuinka minä ihailen nuorekasta urheuttanne, herra Lorry."
"Hiljaa! mitä joutavia! — Ja rakas Charles", sanoi herra Lorry silmäillen johtajaa taas, "muistakaa, että on melkein mahdotonta saada mitään Pariisista nykyään, oli se sitten mitä tahansa. Juuri tänäpäivänä toivat meille papereita ja muita kalleuksia (uskon sen teille syvimmässä salaisuudessa, ei ole asiamiehen tapaista kuiskaamallakaan puhua siitä, ei edes teille) eriskummallisimmat sanantuojat mitä ajatella voi. Kunkin elämä oli hiuskarvan varassa heidän mennessään kaupungin portista. Toisina aikoina tulisivat ja menisivät lähetyksemme yhtä helposti kuin vanhassa Englannissa, mutta nyt tulee kaikki pidätetyksi."
"Matkustatteko tosiaan tänä iltana?"