"Matkustan tosiaankin tänä iltana, sillä asia on käynyt niin kiireiseksi, ettei se siedä viivytystä."
"Ja ettekö ota ketään kanssanne?"
"Kaikenlaisia ihmisiä on minulle ehdotettu, mutta en huoli kenestäkään. Aion ottaa Jerryn mukaani, Jerry on ammoin ollut henkivartiani sunnuntai-iltoina ja minä olen häneen tottunut. Ei kukaan epäile Jerryä muuksi kuin englantilaiseksi verikoiraksi, eikä luule hänellä olevan päässään muita tuumia kuin karata jokaisen kimppuun, joka ryhtyy hänen herraansa."
"Sanon vielä kerran että sydämestäni ihailen urheuttanne ja nuorta mieltänne."
"Ja minä sanon vielä kerran, joutavia, joutavia. Kun olen toimittanut tämän pienen tehtävän, vastaanotan ehkä Tellsonilaisten ehdotuksen, vetäydyn rauhalliseen yksityiselämään. Silloin on kyllä aikaa miettiä vanhaksi tulemista."
Tämä keskustelu oli tapahtunut herra Lorryn tavallisen pulpetin ääressä, Monseigneurin harhaillessa lähitienoilla ja laverrellessa mitä hän oli tekevä kostaakseen ennen pitkää tuolle roskaväelle. Monseigneurin tapana onnettomana maanpakolaisena ollen — kuten myöskin aivan liian paljon oli maassa syntyneen brittiläisen puhdasoppisuuden tapana — oli puhua tästä kauheasta vallankumouksesta ikäänkuin olisi se ainoa sato taivaan alla, jota ei koskaan oltu kylvetty — ikäänkuin koskaan olisi tehty tai jätetty tekemättä mitään, joka olisi voinut antaa aihetta siihen. He eivät olleet tietävinään että ne, jotka olivat tarkastaneet onnettomia miljoonia Ranskassa ja niitä väärinkäytettyjä ja väärennettyjä keinoja, jotka olisivat saattaneet tehdä ne onnellisiksi, olivat vuosikausia sitten nähneet sen välttämättömästi lähestyvän ja selvin sanoin lausuneet nähtävänsä. Sellaista jaaritusta ynnä Monseigneurin eriskummallisia hankkeita palauttaa olojen järjestystä, joka jo aikoja sitten on aikansa elänyt ja kuluttanut taivaan ja maan ja vielä itsensä kaupanpäälliseksi, taisi ilman vastaväitteitä tuskin kukaan järkevä ihminen kärsiä, joka oli totuuden perillä. Tämä jaaritus hänen ympärillään, hämmennys hänen omassa päässään sekä levottomuus hänen sielussaan, oli tehnyt Charles Darnayn huolestuneeksi.
Puhelevien joukossa oli Stryver Kings Benchistä, joka oli aika vauhtia nousemassa virka-arvossaan ja sen vuoksi jutteli hyvin suuriäänisesti tästä aineesta, ilmottaen Monseigneurille tuumiaan mitenkä voisi räjähyttää ilmaan kansan, hävittää sen juuria myöten maanpinnalta ja tulla toimeen ilman sitä ja muitakin samantapaisia keksintöjä, kuten hävittää kotkia sirottamalla suolaa niitten pyrstölle. Darnay kuunteli häntä erityisellä vastenmielisyydellä ja hänen siinä epäillessään menisikö hän matkaansa päästäkseen kuulemasta enempää tai jäisikö sinne ja sekaantuisi puheisiin, alkoi asia, joka oli tapahtuva, kehittyä.
Johtaja lähestyi herra Lorrya ja asetti tahraisen ja avaamattoman kirjeen hänen eteensä kysyen eikö hän vieläkään ollut löytänyt mitään jälkiä henkilöstä, jolle se oli osotettu. Johtaja asetti kirjeen niin lähelle Darnayta, että hän näki osotteen — sitä paremmin kun se oli hänen oma todellinen nimensä. Osoite käännettynä oli seuraava: "Hyvin tärkeä. Herra, entinen markiisi St Evrémonde Ranskasta. Osoite: Tellson & Kumpp. Lontoo. Englanti."
Hääaamuna oli tohtori hartaasti ja nimenomaisesti vaatinut Charles Darnaylta lupauksen että tämän nimen salaisuus jäisi heidän kesken, — kunnes hän, tohtori, päästäisi hänet tästä lupauksesta. Ei kukaan muu tietänyt sitä hänen nimekseen, hänen omalla vaimollaan ei ollut aavistusta siitä, eikä myöskään herra Lorry saattanut sitä tietää.
"Ei", sanoi herra Lorry johtajalle, — "olen kyllä näyttänyt sen kaikille täällä, mutta ei kukaan tiedä ilmottaa tämän herran olinpaikkaa."