Mutta tässä hillityssä puhetavassa oli siksi paljon uhkaa — ei selvästi esiintyvää vaan hämärää ja pidätettyä — että se teki Lucyn levottomaksi, hän laski rukoillen kätensä rouva Defargen hameelle ja sanoi:
"Tahdottehan olla hyvä miesraukkaani kohtaan. Ettehän saata hänelle vahinkoa? Autattehan minua häntä tapaamaan jos voitte?"
"Teidän miehenne ei nyt kuulu minuun", vastasi rouva Defarge, katsellen häneen järkähtämättömällä tyyneydellä. "Teidän isänne tyttären vuoksi minä tulin tänne."
"Olkaa sitten minun tähteni laupias miestäni kohtaan! Lapseni tähden! Hän ristii kätensä ja pyytää teidän olemaan laupias! Me pelkäämme enemmän teitä kuin noita toisia."
Rouva Defarge ymmärsi tämän kohteliaisuudeksi ja katsoi mieheensä. Defarge, joka levottomasti oli pureskellut peukalonsa kynttä häneen katsellen, kävi ankaramman näköiseksi.
"Mitä miehenne sanoo tuossa pienessä kirjeessä?" kysyi rouva Defarge, tuikeasti hymyillen. "Vaikutusvaltaa? Hän puhuu jotain vaikutusvallasta?"
"Että isälläni on suuri vaikutusvalta ympäristöönsä", sanoi Lucy kiireesti, ottaen paperin povestaan mutta hänen levottomat silmänsä kiintyivät kysyjään, eikä kirjeeseen.
"Silloin se varmaankin hänet vapauttaa!" sanoi rouva Defarge. "Ja vapauttakoon vaan."
"Vaimona ja äitinä", puhkesi Lucy hartaasti sanomaan, "vannotan minä teitä säälimään minua, ja rukoilen ettette käyttäisi valtaanne viatonta miestäni vastaan vaan hänen hyväkseen. Oi sisar, ajatelkaa minua. Vaimona ja äitinä minä rukoilen!"
Rouva Defarge silmäili rukoilevaa yhtä kylmästi kuin taannoin ja sanoi kääntyen ystävänsä Koston puoleen: