"Mutta se ei kuulu minuun", sanoi hän. Ja hän jatkoi sahaamistaan.
Seuraavana päivänä hän odotti Lucyä ja puhutteli häntä heti, kun hän näyttäytyi.
"Mitä? Taaskin täällä, kansalainen?"
"Niin olen kansalainen."
"Kah, ja lapsi mukana. Onhan tämä äitisi, pikku kansalainen?"
"Sanonko on, äiti?" kuiskasi pikku Lucy, painuen lähemmäksi äitiänsä.
"Sano, kultani."
"On, kansalainen."
"Vai niin. Mutta eihän se minuun kuulu. Työni vain minuun kuuluu. Työni vain kuuluu minuun. Tässä on minun sahani. Minä sanon sitä pikku guillotiiniksi. La, la, laa, la, la, laa. Ja samassa katkeaa pää!"
Puu putosi hänen puhuessaan ja hän heitti sen koriin.