"Mitä pirua on teillä toimittamista näissä kesteissä?" sanoi
Defarge itsekseen, "en tunne teitä".
Mutta hän ei ollut muukalaisia näkevinään, vaan antautui keskusteluun triumviraatin kanssa, joka joi seisaallaan tiskin luona.
"Mitenkä on, Jaakko?" sanoi yksi heistä herra Defargelle. "Onko kaikki kaatunut viini jo nielaistu?"
"Jok' ainoa pisara, Jaakko", vastasi herra Defarge.
Kun tämä ristimänimien vaihto oli suoritettu, yskäsi taas rouva Defarge, yhä kaivellen hampaitaan puikollansa, ja kohotti kulmakarvojaan vieläkin hiemasen.
"Harvoinpa", sanoi toinen kolmesta herra Defargelle, "moni noista viheliäisistä luontokappaleista saa maistellakseen viinitilkkaa tai muuta mitään kuin mustaa leipää ja kuolemaa. Eikö niin, Jaakko?"
"Niinpä kyllä, Jaakko", vastasi herra Defarge.
Nimien uudestaan vaihtuessa rouva Defarge, yhä käyttäen hammaspuikkoaan järkähtämättömällä tyyneydellä, yski uuden pikku yskän ja kohotti silmäkulmiaan taas hiusverran.
Viimeinen kolmesta puhkesi nyt sanoiksi, laskien kädestään tyhjän maljansa ja maiskutellen huuliaan.
"Oh, sitä pahempi! Noilla elukkaraukoilla on aina katkera maku suussa, ja he elävät kovaa elämää, Jaakko? Enkö ole oikeassa Jaakko."