"Kävimme kotonanne", sanoi ensimmäinen, "ja koska emme sattuneet tapaamaan teitä siellä ja koska meille sanottiin, että luultavasti olisitte tällä suunnalla kävelemässä, lähdimme jälkeenne toivossa että tapaamme teidät. Tahdotteko olla hyvä ja astua vaunuihin?"
Molempien käytös oli käskevä ja viimeisiä sanoja puhuessaan asettuivat he niin, että minä jouduin vaunun oven ja heidän väliinsä. He olivat aseelliset. Minä en.
"Anteeksi, hyvät herrat", sanoin, "mutta tapani on kysyä, kuka kunnioittaa minua hakemalla apuani ja mitä laatua on se sairauskohtaus, jonka tähden apuani tarvitaan?"
Tähän vastasi toiseksi puhunut: "Apuanne tarvitsevat ovat ylhäistä säätyä. Mitä sairauden laatuun tulee, sanoo luottamuksemme teidän taitoonne, että te omin neuvoin voitte saada siitä selvää, paljon paremmin kuin mitä voimme selittää. Tahdotteko olla hyvä ja astua vaunuihin?"
Minun ei auttanut muu kuin totella ja istuuduin ääneti. He nousivat jälestäni vaunuihin, viimeinen hyppäsi ylös nostettuaan astuimen. Vaunut kääntyivät ja vierivät samalla vauhdilla kuin ennenkin.
Toistan tämän keskustelun aivan niinkuin se tapahtui. Olen aivan varma että se sanasta sanaan vastaa sitä. Kerron kaikki aivan totuuden mukaisesti ja pakotan ajatukseni pysymään aineessa. Siinä kohden missä ajatusviivat seuraavat, keskeytän tällä kertaa ja pistän paperin piilopaikkaansa. — — — —
Vaunut jättivät taaksensa kadut, kulkivat läpi pohjoisen kaupunginportin ja vierivät maantielle. Kaksikolmatta osaa peninkulmaa kaupunginportista — en arvioinnut välimatkaa silloin, vaan myöhemmin — erosi se valtatieltä ja pysähtyi yksinäisen rakennuksen eteen. Nousimme pois vaunuista ja kuljimme rakennuksen ovelle pitkin pehmeätä ja kosteata käytävää läpi puutarhan, jossa rappeutunut suihkukaivo oli vuotanut yli äyräittensä. Ovea ei avattu heti soitettua ja toinen seuralaisistani löi avaamaan tullutta palvelijaa raskaalla ratsaskintaallaan vasten kasvoja.
Tässä teossa ei ollut mitään, joka erikoisesti kiinnitti huomiotani, sillä olin nähnyt alhaisia ihmisiä lyötävän useimmin kuin koiria. Mutta toinenkin, joka myös oli suutuksissaan, löi palvelijaa samalla lailla käsivarrellaan; veljesten ulkomuoto ja ryhti muistuttivat niin toisistaan ja vasta silloin huomasin heidän olevan kaksoisveljeksiä.
Siitä asti, kun astuimme alas vaunuista ulkoportin edustalla (joka oli suljettu ja jonka toinen veljeksistä aukasi ja jälleen sulki) olin kuullut huutoa yläkerroksesta. Minut vietiin heti sinne, huudot tulivat kovemmiksi noustessamme portaita ja tapasin potilaan vuoteen omana kovassa aivokuumeessa.
Potilas oli hyvin kaunis nuori nainen, ei varmaankaan paljon yli kahdenkymmenen. Hänen hiuksensa olivat hajallaan ja epäjärjestyksessä, ja hänen käsivartensa olivat sidotut sivulle nauhoilla ja nenäliinoilla. Huomasin, että nämät nauhat olivat kaikki osia hienon herran puvuista. Yhdessä niistä, joka oli ripsuliepeinen ja juhlapukuun kuuluva, näin aatelisen vaakunan ja E kirjaimen.