"En tiedä, herra", kuiskasi Kaleb. "Iässäni en ole häntä ennen nähnyt. Ihana haamu pähkinänsärkijäksi, ihan uutta mallia! Leuka ruuvattava syvälle liiveihin; siitä tulisi oiva kalu."
"Ei kyllin ruma", lausui Tackleton.
"Tahi tulitikkukoteloksi", sanoi Kaleb syvissä mietteissään, "sepä olisi malli! Pää ruuvataan auki, kun tulitikut pistetään sisään, jalat käännetään ylös kynttilän torviksi — sepä tulitikkukotelo sopisi herrojen yöpöydälle juuri semmoisena kuin hän nyt tuossa seisoo!"
"Ei puoleksikaan niin ruma kuin hänen pitäisi olla", virkkoi Tackleton, "hänestä ei ole mihinkään. Tule, ota vakka. — Kaikki on nyt hyvin, toivon ma?"
"Hyvin, aivan hyvin", sanoi pikku emäntä viitaten hänet kiireesti menemään. "Hyvää yötä!"
"Hyvää yötä", lausui Tackleton. "Hyvää yötä, Juho Peerybingle. Varo vakkaa, Kaleb; pudotapas se, niin väännän niskasi nurin! Yö on sysimusta ja ilma pahempi kuin koskaan! Hyvää yötä!"
Luoden tarkan silmäyksen ympäri huonetta hän meni ulos ovesta, Kaleb jäljessä, hääkakku pään päällä.
Ajuri oli säikähtänyt pikku vaimonsa huudosta ja oli niin kiintynyt lohdutus- sekä rauhoitustoimeensa, että tuskin muisti vieraan läsnäoloa, ennenkuin tämä seisoi hänen ainoana vieraanansa.
"Hän ei kuulu heihin, Pirkko", lausui Juho, "minun täytyy muistuttaa hänelle, että on aika lähteä."
"Pyydän anteeksi, ystäväni", virkkoi vanha herra lähestyen Juhoa, "varsinkin kun pelkään vaimonne voivan pahoin; mutta koska saattajani, jonka kuulovikani" (tässä hän koski korvaansa ja pudisti päätänsä) "tekee minulle välttämättömän tarpeelliseksi, ei ole tullut, niin aavistelen jonkun erehdyksen tapahtuneen. Yöllinen rajusää, joka teki mukavain kärryjenne suojan (älköön minulle koskaan sen huonompaa tulko!) niin suotuisaksi, ei ole vieläkään tauonnut. Ettekö senvuoksi, kun kerran olette niin ystävällisiä, antaisi minulle maksusta vielä yösijaakin?"