"Parempi olisi, jos ette keskeyttäisi puhettani, kunnes saatte selvän ajatuksestani", sanoi ajuri melkein tylysti, "te ette ymmärrä minua ollenkaan. Jos minä eilen olisin lyönyt maahan sen miehen, joka olisi uskaltanut hengähtää herjauksen häntä vastaan, niin minä tänään polkisin jalallani hänen kasvonsa, vaikka hän olisi oma veljeni!"
Lelukauppias katsoa töllisteli häneen hämmästyneenä. Ajuri jatkoi hiljaisemmalla äänellä:
"Muistinko ollenkaan sitä, että otin hänet niin nuorena ja niin kauniina omakseni, että riistin hänet nuorien leikkitoveriensa seurasta ja vein hänet pois niiltä paikoilta, joiden kaunistuksena hän oli ollut ja jossa hän oli loistanut kuin kirkas tähtönen, ja että sen sijaan piilottelin häntä päivä päivältä pimeässä huoneessani ja ikävässä seurassani? Muistinko, kuinka huonosti sovelluin hänen iloiseen luonteeseensa, ja kuinka ikävä semmoinen köntys kuin minä mahtoi olla hänen vilkkaasta mielestään? Muistinko ettei minun rakkauteni häneen ollut mikään ansio, sillä jokainen, joka hänet tunsi, rakasti häntä? En. Minä luotin hänen lempeään luonteeseensa ja nain hänet. Soisinpa etten olisi niin tehnyt! Hänen tähtensä, ei minun!"
Lelukauppias töllisteli häneen silmiänsä räpyttämättä.
Puoliumpinainenkin silmä oli nyt auki.
"Jumala siunatkoon häntä!" sanoi ajuri, "siitä iloisesta vakavuudesta, jolla hän yritti poistaa minusta tätä mietettä! Ja Jumala antakoon anteeksi, että hitaalla älylläni niin myöhään sen huomasin! Lapsi parka! Pirkko parka! Olenhan nähnyt hänen silmänsä kyynelissä, kun on puhuttu semmoisista avioliitoista kuin meidän! Olen sadoin kerroin nähnyt salaisuuden vapisevan hänen huulillansa, enkä koskaan ole epäillyt enkä aavistanut mitään, ennenkuin eilinen ilta tuli. Tyttö parka! Kuinka toivoin, että voisit rakastaa minua! Kuinka saatoin uskoa, että sinä voisit rakastaa minua!"
"Hän teeskenteli rakkautta", virkkoi Tackleton. "Hän teeskenteli niin liioitellen, että juuri se, totta puhuen, antoi aihetta epäluuloilleni."
Tässä hän osoitti kuinka paljon parempi May Fielding oli, joka ei edes teeskennellyt rakastavansa häntä.
"Hän on koettanut", sanoi ajuri raukka enemmän liikutettuna kuin tähän saakka oli näyttänyt. "Minä alan älytä kuinka hartaasti hän on koettanut olla hyvä ja rehellinen vaimo minulle. Se onni, jonka olen tämän katon alla nauttinut, todistakoon, kuinka hyvä hän on ollut, kuinka paljon hän on tehnyt, kuinka vakava ja jalo hänen sydämensä on! Olkoon se muisto lohdutuksenani istuessani täällä — yksin."
"Yksin?" toisti Tackleton. "Oo, te aiotte siis ottaa sydämellenne sen, mitä on tapahtunut?"
"Tahdon", lausui ajuri, "antaa hänelle suurimman rakkaudenosoituksen ja paraan hyvityksen, mihin voimani riittävät. Voin päästää hänet onnettoman avioliiton jokapäiväisestä kiusasta ja sen vaikeasta salaamisesta. Hän on pääsevä niin vapaaksi, kuin vain voin hänet tehdä."