»Ei mitään kiittämistä», vastasi kohtelias nuori Barnacle. »Koettakaa keinoa ja katsokaa, mitä pidätte siitä. Omassa vallassannehan on luopua siitä, ellei se miellytä teitä. Teidän olisi paras ottaa joukko kaavakkeita mukaanne. Antakaa hänelle joukko kaavakkeita!» Annettuaan tämän määräyksen numero kahdelle otti tämä loistava nuori Barnacle uuden kourallisen papereita numero yhdeltä ja numero kolmelta ja kantoi ne pyhäkköön tarjotakseen ne verukeviraston maan parasta valvoville epäjumalille.
Arthur Clennam pisti jotenkin alakuloisena kaavakkeet taskuunsa ja lähti tiehensä, astuen pitkän kivikäytävän läpi ja pitkiä kiviportaita alas. Hän tuli sitten kääntöovelle ja odotti, ei ylen kärsivällisenä, että ne kaksi henkilöä, jotka olivat hänen ja oven välissä, menisivät ulos; silloin kuului toisen ääni perin tutulta. Hän katsoi puhujaan ja tunsi mr Meaglesin. Mr Meagles oli kovin punainen kasvoiltaan — punaisempi kuin pitkällä matkalla ahavoitunut ja taluttaen niskasta mukanaan olevaa lyhyttä miestä lausui: »Tulkaa ulos, senkin heittiö, tulkaa ulos!»
Oli niin odottamatonta kuulla mr Meaglesin ääntä täällä ja hänen käytöksensä niin outoa hänen sysätessään kääntöoven auki ja sukeltaessaan ulos kadulle mukanaan perin viattomalta näyttävä, lyhyenläntä mies, että Clennam pysähtyi hetkeksi ja vaihtoi ällistyneitä silmäyksiä ovenvartijan kanssa. Hän seurasi kuitenkin heitä kiireesti ja näki mr Meaglesin astelevan katua pitkin, vihollisensa rinnallaan. Pian saavutti hän vanhan matkatoverinsa ja kosketti hänen selkäänsä. Kiukkuiset kasvot, jotka mr Meagles käänsi häneen päin, lauhtuivat, kun hän näki, kuka häneen oli koskettanut, ja hän ojensi ystävällisesti kätensä.
»Kas, päivää!» huudahti hän. »Kuinka voitte? Olen juuri palannut ulkomailta. Olipa hauskaa tavata teitä.»
»Minäkin olen iloinen tavatessani teidät.»
»Suur' kiitos! Suur' kiitos!»
»Mrs Meagles ja tyttärenne —?»
»Voivat mahdollisimman hyvin», vastasi mr Meagles. »Olisin vain suonut teidän tapaavan minut miellyttävämmässä tilassa, mitä vilpoisuuteen tulee.»
Vaikka päivä oli kaikkea muuta kuin helteinen, oli mr Meagles niin kuumissaan, että se herätti ohikulkijoiden huomiota, varsinkin kun hän nojasi selkänsä erääseen aitaan, riisui hattunsa ja kaulahuivinsa ja kaikin voimin hieroi höyryävää päätänsä ja kasvojaan, punoittavia korviaan ja niskaansa, vähääkään välittämättä yleisestä mielipiteestä.
»Huhhuh!» ähki mr Meagles ja pukeutui taas. »Sepä teki hyvää. Nyt olen vilpoisempi.»