»Teitä on suututettu, mr Meagles. Mitä on tapahtunut?»
»Odottakaa hetkinen, niin kerron. Onko teillä aikaa kävellä hiukan tuolla puistossa?»'
»Niin kauan kuin haluatte.»
»Menkäämme sitten. Ah, katsokaa vain häntä!» Clennam oli sattunut vilkaisemaan rikolliseen, jota mr Meagles oli niin tuimasti pudistellut niskasta. »Häntä sietää kyllä katsoa, tuota vekkulia.»
Hänessä ei ollut paljoa katseltavaa, ei koon eikä puvun puolesta; hän oli vain lyhyt, tanakka, käytännölliseltä näyttävä mies, hiukset harmaantuneet, kasvoissa ja otsassa syviä, mietiskelyn kyntämiä vakoja, jotka näyttivät kovaan puuhun kaiverretuilta. Hän oli puettu siistiin mustaan, hiukan kuluneeseen pukuun ja näytti älykkäältä käsityöläismestarilta. Hänellä oli kädessään silmälasikotelo, ja ollessaan puheenaiheena pyöritteli hän sitä peukaloillaan, joissa ilmennyttä taidokkuutta ja näppäryyttä näkee vain työkaluihin tottuneilla.
»Te seuraatte meitä», käski mr Meagles uhkaavasti, »ja minä esittelen teidät heti. No niin!»
Clennam ihmetteli itsekseen heidän kulkiessaan suorinta tietä puistoon, mitä tämä tuntematon (joka totteli lempeän taipuvasti) oikeastaan oli tehnyt. Hänen ulkomuotonsa ei millään tavoin oikeuttanut epäilemään, että hänet olisi tavattu suunnittelemassa hyökkäystä mr Meaglesin nenäliinan kimppuun; eikä hän liioin näyttänyt riitaiselta tai väkivaltaiselta. Hän oli tyyni, vaatimaton, vakava mies; ei yrittänyt karata; näytti hieman alakuloiselta, mutta ei häpeävältä eikä katuvalta. Jos hän oli pahantekijä, oli hän varmasti parantumaton tekopyhä; jos hän taas ei ollut pahantekijä, niin miksi mr Meagles hyökkäsi hänen niskaansa verukevirastossa? Hän huomasi, ettei mies tuottanut päänvaivaa vain hänelle vaan myös mr Meaglesille; sillä heidän keskustelunsa lyhyellä matkalla puistoon ei tahtonut ensinkään sujua, ja mr Meaglesin katse palasi alituisesti mieheen, silloinkin kun hän puhui muista asioista.
Viimein kun he olivat puiden siimeksessä, pysähtyi mr Meagles äkkiä ja sanoi:
»Mr Clennam, tehkää mielikseni ja katsokaa tuota miestä. Hänen nimensä on Doyce, Daniel Doyce. Ette kai voisi aavistaa, että tämä mies on tunnettu veijari, ettehän?»
»Enpä suinkaan.» Kysymys tuosta miehestä oli todella pulmallinen.