»Kyllä, oikein raikas», myönsi Pancks. »Vieras kun olette, huomaatte paremmin ilmanalan vaihtelut kuin minä, luulen. Minulla ei todellakaan ole ollut aikaa tuntea niitä.»
»Elätte niin työteliästä elämää?»
»Niin teen, minulla on aina jotakin hommaa vuokrien tai vuokrattavien kanssa. Mutta minä rakastan työtä ja touhua», sanoi Pancks ja paransi vauhtia. »Sitä vartenhan ihminen on luotu.»
»Sitäkö varten vain?» kysyi Clennam.
»Mitä muuta varten?» kysyi Pancks vastaan. Siihen kysymykseen tiivistyi pieneen alaan koko se taakka, joka oli painanut Clennamin elämää; eikä hän vastannut mitään. »Samaa kysyn meidän viikkovuokralaisiltammekin», jatkoi Pancks. »Muutamat heistä tekeytyvät surkeiksi ja valittavat: 'Näettehän, herra, kuinka köyhiä olemme, ja kuitenkin teemme työtä, aherramme ja raadamme herkeämättä, emme saa yön rauhaakaan’. Minä vastaan heille: 'Sitävartenhan olette luodutkin.' Se masentaa heidän vastustuksensa. He eivät osaa vastata siihen mitään. 'Sitävartenhan olette luodutkin.' Se on murhaava vastaus.»
»Voi, voi, voi!» huokasi Clennam.
»Katsokaa minua», jatkoi Pancks todisteluaan viikkovuokralaisia vastaan. »Mitä muuta varten otaksutte, että minä luulen olevani luotu? Ei mitään. Aikaisin nousta kolistelen vuoteeltani, lähden liikkeelle, käytän mahdollisimman lyhyen ajan hotkaistakseni ruokani ja pysyn sitte työssäni. Pysyn tiukasti työssäni, pidän siinä muitakin, ja muut puolestaan pitävät siinä taas toisia. Siinä on liikealalla elävän miehen velvollisuus ja tarkoitus.»
Kun he olivat astuneet jonkun matkaa äänettöminä, kysyi Clennam: »Eikö teillä ole mitään harrastuksia, mr Pancks?»
»Millaisia harrastuksia?» kysyi Pancks kuivasti.
»No sanokaamme taipumusta johonkin.»