»Tarkoitatteko Marseillen asukkaita?»
»Tarkoitan Ranskan kansaa. He huutavat aina. Mitä Marseilleen tulee, niin tunnemme sen kyllä. Se lähetti maailmalle kapinallisimman laulun, mitä milloinkaan on sävelletty. Tullakseen toimeen, täytyy sen aina saada hoilottaa 'allons' ja 'marchons' milloin millekin asialle voiton tai kuoleman, tulipalon tai jonkun muun tapahtuman kunniaksi.»
Hän oli koko ajan puhunut hullunkurisen hyväntuuliseen tapaan ja katseli nyt rintavaruksen yli syvästi halveksien kaupunkia; sitte asettui hän topakkaan asentoon, pistäen kädet taskuihin, kilisteli niissä olevia rahoja ja kääntyi lyhyesti naurahtaen puheessaan kaupungin puoleen.
»Niin tosiaankin, aina vain 'allons' ja 'marchons'. Olisi sinulle enemmän kunniaksi, että antaisit toisten huutaa 'allons' ja 'marchons' laillisessa toimessaan etkä sulkisi heitä karanteeniin!»
»Mikä on kylläkin ikävää», lisäsi toinen. »Mutta tänään pääsemme vapaiksi.»
»Vapaiksi!» kertasi ensimmäinen puhuja. »Paha tulee melkein pahemmaksi siitä, että pääsemme vapaiksi tänään. Vapaiksi! Miksi meidät ensinkään on suljettu tänne?»
»Syy ei todellakaan ole erikoisen suuri, se täytyy minun sanoa. Mutta koska olemme tulleet Idästä, ja koska Itä on ruton tyyssija —»
»Ruton!» toisti toinen. »Sehän juuri tuottaa minulle tuskaa. Olen sairastanut ruttoa jatkuvasti siitä saakka kun tulin tänne. Olen kuin hulluinhuoneeseen teljetty terve mies; en voi kestää sitä, että minua luullaan sairaaksi. Tulin tänne niin terveenä kuin ikinä voin olla; mutta kun minua epäillään ruttosairaaksi, saan myös ruton. Minulla on ollut se — ja olen saanut sen.»
»Te kestätte sen kerrassaan hyvin, mr Meagles», virkkoi toinen puhuja hymyillen.
»Enpä. Jos tietäisitte, kuinka asia todella on, ette suinkaan sanoisi tuota. Olen herännyt miltei joka yö ja sanonut itselleni: 'nyt olen saanut sen, nyt se on kehittynyt, nyt olen kiinni, nyt nämä ihmiset täällä ryhtyvät varovaisuustoimenpiteisiinsä. Niin, antaisin lävistää itseni neulalla ja törröttäisin siinä jossakin kovakuoriaiskokoelmassa mieluummin kuin viettäisin tällaista elämää.»