»En tahdo kuulla sitä!» keskeytti uppiniskainen Jeremiah ja viskasi myönnytyksen takaisin sen tekijälle. »Kyllä minä tarkoitin.»
»Minun kai on annettava teidän puhua vain itseksenne, jos niin haluatte», vastasi mrs Clennam hetken vaitiolon jälkeen, joka tuntui olevan suuttumuksen kyllästämä. »Minun on turha puhua kiivaalle ja itsepäiselle vanhalle miehelle, joka on päättänyt olla kuulematta minua.»
»En tahdo kuulla tuotakaan teiltä», vastusti Jeremiah. »En ole päättänyt mitään sellaista. Sanoin, että tahdoin todella tehdä niin. Tahdotteko tietää miksi tein niin, te kiivas ja itsepäinen vanha nainen?»
»Huomaan, että te vain annatte minulle takaisin omat sanani», totesi toinen, taistellen suuttumustaan vastaan. »Tahdon.»
»No kuulkaa siis. Sentähden, että te ette puolustanut hänen isäänsä hänen edessään, kuten teidän olisi pitänyt tehdä. Sentähden, että ennenkuin rupesitte kiukuttelemaan omasta puolestanne, vaikka olette —»
»Vaiti, Flintwinch!» huusi mrs Clennam muuttuneella äänellä, »voisitte mennä liian pitkälle.»
Vanha mieskin arveli, että niin voisi käydä. Syntyi taas hiljaisuus, ja hän oli vaihtanut paikkaa huoneessa, kun hän taas puhui, nyt lempeämmin:
»Aion kertoa teille, miksi tein niin. Sentähden, että mielestäni teidän olisi pitänyt puolustaa Arthurin isää ennen kuin puolustitte itseänne. Arthurin isää! Minä en erikoisesti rakastanut Arthurin isää. Palvelin Arthurin isän setää tässä talossa, kun Arthurin isä ei ollut paljoa minun yläpuolellani — oli minua köyhempikin rahojen puolesta — ja kun hänen setänsä olisi voinut määrätä minut perillisekseen yhtä hyvin kuin hänet. Hän näki nälkää vierashuoneessa ja minä näin nälkää keittiössä; siinä meidän asemamme pääasiassa erosivat toisistaan; meidän välillämme ei ollut juuri muuta kuin hengenvaaralliset portaat. En milloinkaan liittynyt häneen siihen aikaan; en muuten tiedä erikoisesti liittyneeni häneen mihinkään aikaan. Hän oli epävarma, päättämätön olento, jota nuorena oli peloitettu niin, ettei hänelle jäänyt muuta jäljelle kuin orpo elämänsä. Ja kun hän nai teidät, jonka hänen setänsä oli valinnut hänelle, näin ensi silmäyksellä teistä (olitte kaunis nainen siihen aikaan), kumpi ottaisi ohjakset käsiinsä. Siitä hetkestä saakka luotitte vain omaan voimaanne. Tehkää niin nytkin. Älkää turvautuko kuolleeseen.»
»En aiokaan — kuten te nimitätte sitä — turvautua kuolleeseen.»
»Mutta teillä oli halu tehdä niin, jos minä olisin suostunut», ärisi Jeremiah, »ja siitä syystä te hyökkäsitte kimppuuni. Ette voi unohtaa sitä, etten minä alistunut ja suostunut. Otaksun teidän ihmettelevän, että minä katson kannattavan vaatia oikeutta Arthurin isälle? Vai mitä? On yhdentekevää, vastaatteko vai oletteko vastaamatta, sillä minä tiedän teidän ihmettelevän sitä, ja itsekin tiedätte sen. Kuulkaa siis, kuinka asian laita on. Olkoon, että olen luonteeltani hiukan omituinen, mutta se kuuluu luonteeseeni, etten voi sallia kenenkään saada tahtoansa täydellisesti läpi. Te olette päättäväinen nainen ja älykäs nainen, ja kun näette päämäärän edessänne, ei mikään voi estää teitä saavuttamasta sitä. Kukapa tietäisi sen paremmin kuin minä?»