»Jos olisin tahtonut, niin kai minä sen jo tietäisin. Oksinhan minä päivänä hyvänsä voinut kysyä häneltä sitä.»
»Ette siis ole halunnut tietää sitä?»
»En ole.»
Mr Flintwinch veti syvään ja merkitsevästi henkeään ja sanoi sitte painokkaasti taas: »Sillä minä olen sattumalta — huomatkaa: sattumalta — päässyt asian perille.»
»Asukoonpa hän missä hyvänsä», sanoi mrs Clennam kovalla, yksitoikkoisella äänellä ja selvästi erotellen joka sanan, aivan kuin lukisi ne erillisistä metallipaloista, yhden erältään, »niin hän on pitänyt sen salassa, ja minä en aio milloinkaan riistää häneltä sitä salaisuutta».
»Ehkäpä oikeastaan ette tahtoisikaan tietää sitä?» arveli Jeremiah, ja hän sanoi sen irvistäen, ikäänkuin sanat olisivat tulleet hänen suustaan yhtä vääntyneinä ja kieroina kuin hän itsekin oli.
»Flintwinch», sanoi hänen emäntänsä ja yhtiökumppaninsa, leimahtaen äkkiä niin tarmokkaaksi, että Affery hämmästyi, »miksi ärsytätte minua? Katselkaa ympärillenne täällä. Jos se olisi jonkinlaisena korvauksena pitkäaikaisesta vankeudestani näiden ahtaiden seinien sisällä — ei silti, että valittaisin kärsimyksistäni; te tiedätte, etten milloinkaan valita jos se olisi jonkinlaisena korvauksena pitkäaikaisesta vankeudestani tässä huoneessa, että samoin kuin olen osaton kaikesta hauskasta, mikä voisi tuottaa vaihtelua, saisin myös pysyä erossa sellaisista asioista, joista en halua tietää mitään, niin miksi te, juuri te, ette soisi minulle tätä lohdutusta?»
»Kyllä minä suon sen teille», vastasi Jeremiah.
»Älkää sitten sanoko mitään muuta. Älkää sanoko muuta. Antakaa Pikku Dorritin pitää salaisuutensa älkääkä tekään ilmaisko sitä minulle. Antakaa hänen tulla ja mennä, huomaamattomana ja rauhassa kyselyiltä. Antakaa minun kärsiä ja suokaa minulle se vähäinen helpotus, mikä on tilani seurauksena. Onko se niin suuri, että teidän on syytä ahdistaa minua kuin paha henki?»
»Minä tein teille vain kysymyksen. Siinä kaikki.»