»Oh, mitä sanotte, sir», huudahti mrs Chivery värähtäen kuin voitonriemuisena, »hän ei ole voinut nähdä poikaamme sunnuntaisin tietämättä sitä. Hänen kävelykeppinsäkin olisi jo aikoja kertonut sen, ellei hän sitä muuten tietäisi. Johnin kaltaiset nuoret miehet eivät hanki itselleen osoittelevia norsunluukäsiä tyhjän takia. Mistä minä itse olisin päässyt asian perille? Juuri samalla tavalla.»
»Ehkäpä miss Dorrit ei ole yhtä kärkäs arvaamaan kuin te, katsokaas.»
»Silloin hän tietää sen siksi, että se on selvin sanoin sanottu hänelle», vastasi mrs Chivery.
»Oletteko varma siitä?»
»Sir», vakuutti mrs Chivery, »yhtä varma kuin siitä, että tässä talossa olen. Ollessani tässä talossa näin poikani omin silmin menevän ulos ja ollessani tässä talossa näin poikani omin silmin palaavan kotiin ja tiesin hänen tehneen niin!» Näin yksityiskohtaisesti ja toistellen esittämällä asian sai mrs Chivery sanoilleen hämmästyttävästi vaikuttavan voiman.
»Saanko kysyä, kuinka hän tuli vaipuneeksi siihen toivottomuuden tilaan, joka näin suuresti huolestuttaa teitä.»
»Se tapahtui», kertoi mrs Chivery, »samana päivänä, jolloin tähän taloon näin Johnin palaavan näillä silmillä. Sen koommin ei tässä talossa enää ollut oma itsensä. Sen jälkeen ollut erilainen kuin milloinkaan ennen, siitä hetkestä alkaen, jolloin tähän taloon seitsemän vuotta takaperin minä ja hänen isänsä neljänneksittäin maksavina vuokralaisina muutimme!» Mrs Chiveryn erikoinen lauseenrakentamiskyky antoi näille sanoille valallisen vakuutuksen leiman.
»Rohkenenko kysyä, mitä itse ajattelette asiasta?»
»Kyllä», vastasi mrs Chivery, »ja minun vastaukseni teille on yhtä vilpitön ja tosi kuin se, että tässä puodissa seison. Meidän John on kaikkien suosiossa ja kaikki suovat hänelle hyvää. Hän leikki tytön kanssa, kun hän täällä pihassa lapsena leikki. Hän on tuntenut hänet siitä saakka. Hän lähti ulos tuona sunnuntai-iltapäivänä tässä samassa huoneessa päivällistä syötyään ja tapasi tytön joko sopimuksen mukaan tai muuten, sitä en voi sanoa. Hän kosi häntä. Hänen veljensä ja sisarensa ovat ylpeitä ja meidän Johnia vastaan. Hänen isänsä ajattelee vain itseänsä eikä tahdo antaa tytärtään kellekään. Näin ollen vastasi hän meidän Johnille: 'Ei, John, en voi ottaa teitä, en voi ottaa miestä ensinkään, en aio milloinkaan mennä naimisiin, minä aion uhrata elämäni muille, hyvästi, hakekaa itsellenne toinen arvoisenne vaimo ja unohtakaa minut!' Näin hän on tuomittu elinkautiseksi orjaksi heille, jotka eivät ansainneet ole, että hän heillä elinkautisena orjana olisi. Näin meidän John ei ole saanut osakseen muuta iloa kuin vilustua märkien vaatteiden keskellä ja esiintyä pihassa, kuten äsken näytin teille, murtuneena rauniona, joka särkee äidin sydämen!» Näin sanoen osoitti kelpo nainen pientä ikkunaa, josta näkyi hänen lohduton poikansa istumassa hiljaisessa lehtimajassa; ja taas äiti pudisti päätänsä ja pyyhki silmiään ja rukoili molempien nuorten nimessä Clennamia käyttämään vaikutusvaltaansa, jotta nämä onnettomat tapahtumat saataisiin kääntymään hyvin päin.
Hän esitti asian niin uskottavasti ja Pikku Dorritin ja hänen perheensä väliset suhteet olivat sille niin epäämättömän oikeina perusteluina, ettei Clennam voinut ajatella asiaa varmaksi toisinkaan päin. Hän oli tullut kiintyneeksi Pikku Dorritiin aivan erikoisella tavalla — joka kiintymys erotti tytön hänen halvasta ja karkeasta ympäristöstään, — niin että tuntui pettymykseltä, epämiellyttävältä ja miltei tuskalliselta ajatella hänen olevan rakastunut takapihalla istuvaan nuoreen mr Chiveryyn tai johonkin toiseen hänen kaltaiseensa henkilöön. Toiselta puolen vakuutti hän itselleen, että Pikku Dorrit oli aivan yhtä hyvä ja yhtä uskollinen ja vilpitön, olkoonpa rakastunut mieheen tai ei, ja hänen halunsa tehdä Pikku Dorritista jonkinlainen kesy haltiatar erottamalla hänen sydämensä niistä ainoista ihmisistä, jotka hän tunsi, oli vain hänen oman mielikuvituksensa aiheuttama heikkous eikä mikään hyvänlaatuinen heikkous. Ja kuitenkin, hänen nuorekas ja puhtoisen viaton olemuksensa, hänen lempeä käytöksensä, hänen tunteellisen äänensä ja ilmeikkäiden silmiensä tenho, kaikki tämä joka paitsi hänen omaa yksilöllisyyttänsä oli herättänyt Clennamin mielenkiintoa, sekä sen lisäksi hänen ja hänen ympäristönsä välinen suuri erilaisuus eivät olleet eivätkä tulisi milloinkaan olemaankaan sopusoinnussa äsken esitetyn otaksuman kanssa.