Yksinään pysyttelevä nuori englannitar ei ollut enää virkkanut mitään. Hän nousi pöydästä muiden mukana ja vetäytyi äänettömänä ison huoneen etäiseen nurkkaan, jossa istui ikkunan viereiseen sohvaan ja näytti katselevan ikkunaverhossa hopeisena väreilynä näkyvää veden heijastelua. Hän istui selin huoneeseen, ikäänkuin omasta ylpeästä tahdostaan pysytellen näin yksin. Ja kuitenkin oli yhä yhtä vaikeata kuin ennenkin päättää, välttikö hän muuta seuraa vai välttikö se häntä.
Varjo, jossa hän istui, lankesi synkkänä huntuna hänen otsalleen ja sointui hyvin hänen kauneutensa erikoiseen sävyyn. Kun katseli hänen tyyniä ja pilkallisia kasvojaan kaarevine tummine kulmakarvoineen ja tummine hiusaaltoineen, ei voinut olla aprikoimatta, millaisiksi ne muuttuisivat, jos niiden ilme vaihtuisi. Näytti melkein mahdottomalta, että ne pehmenisivät ja kävisivät lempeämmiksi. Useimmat katselijat saivat niistä sen vaikutuksen, että niiden ilme kyllä saattoi syventyä suuttumukseksi tai äärimmäiseksi uhmaksi ja että jos niiden ilme ollenkaan muuttuisi, niin muutos tapahtuisi juuri tähän suuntaan. Niissä ei näkynyt koristelevaa sovinnaista ilmettä. Ne eivät olleet avonaiset, muttei niissä ollut teeskentelyäkään. »Minä olen riippumaton ja luotan itseeni; teidän mielipiteenne ei merkitse mitään minulle; te ette vähääkään kiinnitä mieltäni, en välitä teistä, katselen ja kuuntelen teitä välinpitämättömänä» — sen nuo kasvot selvästi sanoivat. Sen saattoi lukea ylpeistä silmistä, laajentuneista sieraimista, kauniista, mutta yhteenpuristetuista huulista, joissa näkyi julmakin piirre. Jos kaksi noista luonteen ilmaisijoista olisi peitetty, niin kolmas olisi kertonut samaa. Jos kaikki kolme olisi naamioitu, niin pelkkä pään heilahdus olisi ilmaissut kukistamattoman luonteen.
Pet oli lähestynyt häntä — mr ja mrs Meagles sekä mr Clennam, jotka paitsi molempia neitosia olivat ainoat huoneeseen jääneet, olivat keskustelleet miss Wadesta — ja seisoi nyt hänen vieressään.
»Onko teillä» — toinen katsahti ylös ja Pet alkoi änkyttää — »onko teillä ketään vastassanne täällä, miss Wade?»
»Minullako? Ei.»
»Isä lähettää kysymään postista kirjeitä. Saako hän luvan käskeä tiedustelemaan teillekin kirjeitä?»
»Kiitän häntä, mutta tiedän, ettei siellä ole minulle mitään.»
»Pelkäämme», jatkoi Pet arasti ja lempeästi, istuen hänen viereensä, »teidän tuntevan itsenne kovin hyljätyksi, sittenkun me kaikki olemme lähteneet».
»Todellako!»
»Emme tietystikään», puolustautui Pet hämmentyneenä toisen katseesta, »kykene olemaan teille seurana emmekä ole olleetkaan; emme edes luule teidän haluavankaan sitä».