»Kyllä, aivan hyvin!»
Flora nosti jalkansa uunin ristikolle ja valmistui erittäin romanttiseen paljastukseen. Hän alkoi täydellä höyryllä, heilautteli päätänsä, huokaili huomiota herättävällä tavalla, käytteli ahkerasti silmäkulmiaan ja vilkaisi toisinaan, ei usein, työn yli kumartuneisiin hiljaisiin kasvoihin..
»Teidän tulee tietää, ystäväni», sanoi hän, »vaikken epäille teidän tietävänkin sitä jo ei vain siksi että olen viitannut siihen ylimalkaisesti vaan koska tiedän, että se hehkuvin merkein — vai miten ne sanat olivatkaan on leimattuna minun otsaani että ennenkuin tutustuin mr F:vainajaan olin kihloissa Arthur Clennamin kanssa — mr Clennam julkisuudessa jolloin varovaisuus on tarpeen täällä Arthur — me olimme kaikki kaikessa toisillemme silloin oli elämän aamu oli onnea oli intohimoa oli kaikkea tätä korkeimmassa määrässä, silloin meidät riistettiin erilleen ja muutuimme kiveksi jollaisena Arthur meni Kiinaan ja minusta tuli mr F:vainajan marmorimorsian».
Flora lausui nämä sanat syvällä äänellä ja nautti sanomattomasti.
»En yritä», jatkoi hän, »kuvata senaamuisia mielenliikutuksia kun kaikki oli vain marmoria sisällisesti ja mr F:n täti seurasi lasivaunuissa jotka tietysti olivat kurjassa kunnossa eihän ne muuten olisi voineet rikkoontua parin kadunvälin päässä kotoa ja mr F:n täti tuotiin samoin kuin marraskuun viidentenäkin kotiin ruokopohjaisessa tuolissa riittää kun mainitsen että kolkko aamiainen syötiin alakerran, ruokasalissa ja että isä söi liiaksi lohisäilykettä ja sairasti viikkomäärin ja että mr F. ja minä läksimme mannermaa-matkalle Calaisiin jossa ihmiset satamassa tunkeilivat niin että erottivat meidät vaikkei iäksi ollut vielä aika.»
Marmorimorsian, joka tuskin pysähtyi hengähtämään, jatkoi edelleen tyytyväisenä ja haaveellisen haihattelevaan tapaan, jollaista joskus sattuu lihalle ja verelle.
»Tahdon vetää verhon tämän unelmaelämän peitoksi, mr F. oli hyvällä tuulella hänellä oli hyvä ruokahalu hän piti hyvästä ruuasta ja heikosta mutta hyvänmakuisesta viinistä, me palasimme kotiin ja asetuimme asumaan numero kolmeenkymmeneen aivan lähelle Little Gosling Streetiä Lontoon telakoiden tienoolle, ennenkuin vielä olimme päässeet oikein selville siitä että sisäkkö möi höyheniä ohuesta patjastaan oli leini alkanut levitä ylöspäin ja liiti mr F:n kanssa toiseen maailmaan.»
Hänen leskensä katsahti seinällä riippuvaan muotokuvaan, pudisti päätänsä ja pyyhki silmiään.
»Minä kunnioitan mr F:n muistoa hän oli kelpo mies ja erittäin myöntyväinen ja hyvä aviomies, minun tarvitsi vain mainita parsaa niin ilmestyi sitä kohta pöytään tai vihjata haluavani jotakin hyvää juotavaa niin sitä oli jo kuin taian tuomana pieni pullollinen edessäni se ei ollut hurmaavaa mutta rattoisaa, sitte palasin isän katon alle ja elin yksin mutta onnellisena muutamia vuosia kunnes isä eräänä päivänä tulla hissutteli sisään ja sanoi Arthur Clennamin odottavan minua alhaalla, minä menin alas ja tapasin hänet älkää kysykö millaisena tapasin hänet paitsi että hän vielä oli naimaton ja muuttumaton.»
Hämärä salaperäisyys, johon Flora nyt verhoutui, olisi pysähdyttänyt mitkä muut sormet tahansa, muttei niitä näppäriä sormia, jotka työskentelivät hänen läheisyydessään. Ne ompelivat edelleen, herkeämättä, ja ahkera pää kumartui työn yli tarkatakseen pisteitä.