»Vanhako nainen?» kysyi Maggy hurmautuneena maiskutellen huuhaan.
»Ei, ei vanha, aivan nuori hän oli.»
»Eiköhän häntä peloittanut», tuumi Maggy. »Entä sitten?»
»Prinsessa kulki melkein joka päivä mökin ohitse, ja milloin ikinä hän ajoi siitä kauniissa vaunuissaan, näki hän aina tämän köyhän pienen naisen istuvan kehräämässä rukkinsa ääressä, ja hän katsoi tuohon pieneen naiseen, ja pieni nainen katsoi häneen. Sitten eräänä päivänä käski hän ajajan pysähtyä vähän matkan päässä mökistä, käveli mökille ja kurkisti ovelta, ja siellä pieni nainen istui, kuten tavallisesti, kehräämässä rukkinsa ääressä, ja hän katsoi prinsessaan, ja prinsessa katsoi häneen.»
»Ikäänkuin koettaisivat katsoa toinen toisensa sisään», huomautti
Maggy. »Entä sitten?»
»Tämä prinsessa oli ihmeellinen prinsessa, sillä hän pääsi aina kaikkien salaisuuksien perille, ja hän sanoi pienelle naiselle: 'Minkätähden te pidätte sitä täällä?' Tästä arvasi nainen heti, että prinsessa tiesi, miksi hän aina asui näin yksin kehräten rukillaan, ja hän polvistui prinsessan eteen pyytäen, ettei tämä milloinkaan ilmaisisi häntä. Ja prinsessa lupasi olla milloinkaan ilmaisematta häntä ja pyysi saada nähdä sitä. Silloin pieni nainen sulki mökin ikkunaluukut ja pani oven säppiin, koko ruumis vapisten, sillä hän pelkäsi, että joku epäilisi jotakin. Sitten avasi hän salaisen paikan ja näytti prinsessalle varjon.»
»Herra Jumala!» päivitteli Maggy.
»Se oli Erään varjo, Erään, joka oli kulkenut siitä ohitse jo kauan sitten, Erään, joka oli mennyt kauas, saavuttamattomiin, eikä enää milloinkaan, ei milloinkaan palaisi. Se oli kirkas ja kaunis katsella, ja kun pieni nainen näytti sitä prinsessalle, oli hän koko sydämestään ylpeä siitä kuin suuresta, suuresta aarteesta. Kun prinsessa oli hetkisen katsellut sitä, sanoi hän naiselle: 'Ja te valvotte ja vartioitte tätä joka päivä?' Ja nainen loi silmänsä maahan ja kuiskasi: 'Niin.' Silloin prinsessa sanoi: 'Sanokaas miksi.' Siihen toinen vastasi, ettei siitä milloinkaan ollut kulkenut ketään niin hyvää ja ystävällistä ja että se siitä alkoi. Hän sanoi myös, ettei kultaan kaivannut sitä, ettei hän täten riistänyt sitä keneltäkään ja että hän oli mennyt niiden luo, jotka odottivat häntä —»
»Eräs oli siis mies?» arvasi Maggy.
Pikku Dorrit vastasi arasti luulevansa, että se oli mies, ja jatkoi sitten: