»Niin.»
»En tiedä», vastasi Pikku Dorrit. »Mutta samoin olisi käynyt, vaikka hän olisi tullut kuinka vanhaksi tahansa.»
»Niinkö olisi käynyt!» ihmetteli Maggy. »Niin kai.» Ja hän jäi tuijottamaan ja hautomaan kuulemaansa.
Hän istui niin kauan silmät selällään, että Pikku Dorrit viimein, houkutellakseen hänet arkultaan, nousi ja katsoi ulos ikkunasta. Katsoessaan pihaan näki hän Pancksin tulevan sinne juuri ja vilkaisevan toisella silmällä ylös hänen ikkunaansa ohi kulkiessaan.
»Kuka tuo on, pikku äiti?» kysyi Maggy. Hän oli tullut hänen luoksensa ikkunan ääreen ja nojasi hänen olkapäähänsä. »Näen hänen usein liikkuvan täällä.»
»Olen kuullut häntä sanottavan ennustajaksi», vastasi Pikku Dorrit. »Mutta epäilen, osaako hän kertoa monellekaan heidän entisiä tai tulevia vaiheitaan.»
»Eikö hän olisi voinut kertoa prinsessalle hänen vaiheitaan?» kysyi
Maggy.
Pikku Dorrit, joka mietiskellen katseli alas pimeään vankilalaaksoon, pudisti päätänsä.
»Eikö pienelle naisellekaan?» tiedusti Maggy edelleen.
»Ei», vastasi Pikku Dorrit, ja laskeva aurinko paistoi kirkkaasti hänen kasvoihinsa. »Mutta siirtykäämme nyt pois tästä ikkunan äärestä.»