VIIDESKOLMATTA LUKU
Salajuonien punojia ja muita
Mr Pancksin yksityisasunto oli Pentonvillessä, jossa hän asui toisessa kerroksessa äärimmäisen pientä liikettä harjoittavan asioitsijan luona; siellä oli ulko-oven sisäpuolella toinen, jousen varassa liikkuva ovi, joka avautui napsahtaen kuin pyydys; asioitsija oli pannut viuhkan muotoiseen ikkunaansa ilmoituksen: Rugg, asioitsija, kirjanpitäjä, velkojen perijä.
Tämä ankarassa yksinkertaisuudessaan majesteetillinen ilmoitustaulu loi hohdettansa pieneen puutarhatilkkuseen, joka oli rakennuksen ja janoisen valtatien välissä ja jossa muutama mahdollisimman pölyinen puu, poloiset lehvät riipuksissa, vietti kituvaa elämää. Ensimmäisessä kerroksessa asui kirjoituksen opettaja, joka koristi puutarha-aidan lasilaatikoilla; nämä sisälsivät valittuja esimerkkejä siitä, mihin hänen oppilaansa olivat pystyneet ennen hänen antamiaan kuutta oppituntia ja kun koko hänen nuori perheensä heilutteli pöytää ja mihin he pystyivät kuuden oppitunnin jälkeen, kun nuori perhe pidettiin kurissa. Mr Pancksin asumus rajoittui ilmavaan makuuhuoneeseen; hän oli sopinut isäntänsä mr Ruggin kanssa siitä, että hän tarkoin määrätyistä maksuista ja joka kerta tehtävän suullisen ilmoituksen jälkeen saisi sunnuntaisin ottaa osaa mr ja miss Ruggin (mr Ruggin tyttären) aamiaiseen, päivälliseen, teehen tai illalliseen, oman valintansa mukaan yhteen tai useampaan tai kaikkiin näihin aterioihin, jotka syötiin pihanpuolisessa arkihuoneessa.
Miss Rugg oli saanut pienen omaisuuden sekä huomatun aseman naapuristossa siten, että läheisyydessä asuva keski-ikäinen leipuri oli pahasti runnellut hänen sydäntänsä ja loukannut hänen tunteitansa, jolloin miss Rugg oli katsonut välttämättömäksi mr Ruggin avulla turvautua lakiin saadaksensa vahingonkorvausta rikotusta aviolupauksesta. Leipuri, joka miss Ruggin neuvonantajan toimesta tässä tilaisuudessa vaadittiin maksamaan kokonaista kaksikymmentä guineaa, laskien noin kahdeksantoista pennyä kutakin lisänimeä kohden, ja joutui suorittamaan asiaan kuuluvan vahingonkorvauksen, sai vieläkin aika ajoin kärsiä vainoa Pentonvillen nuorison puolelta. Mutta miss Rugg, jota lain majesteetti ympäröi ja joka oli saanut vahingonkorvauksensa sijoitetuksi yleisen kassan turviin, nautti naapuriensa kunnioitusta.
Isäntäväkensä seurassa: mr Ruggin, jolla oli pyöreät, valkoiset kasvot, aivan kuin hän jo aikoja sitten olisi menettänyt punastumisen taidon, sekä kulunutta uuniluutaa muistuttava pörröinen, keltainen pää, ja miss Ruggin, jonka kasvot olivat täynnä pieniä ruskeita läikkiä, kuin paidannappeja, ja jonka omat keltaiset kiharat olivat kaikkea muuta kuin tuuheat, näiden molempien seurassa oli mr Pancks muutaman vuoden aikana tavallisesti syönyt sunnuntaipäivällisensä ja noin pari kertaa viikossa nauttinut illallisaterian, johon kuului leipää, hollantilaisjuustoa ja porteria. Mr Pancks oli yksi niitä harvoja avioliittoon vapaita miehiä, joita miss Rugg ei kammonnut, ja mainittu herrasmies selitti syyn siihen olevan kahtalaisen, ensiksikin: »sellaista ei toki tapahdu kahta kertaa», ja toiseksi: »minä en ole sen arvoinen». Tämän kaksinkertaisen varustuksen turvissa saattoi hän huoletta tohista ja pärskiä miss Ruggille.
Tähän saakka ei mr Pancksilla ollut Pentonvillessä ollut juuri muuta asioimista kuin nukkumista; mutta nyt, kun hänestä oli tullut ennustaja, istui hän usein puoleen yöhön suljettujen ovien takana mr Ruggin kanssa tämän pienessä kadunpuolisessa konttorissa, ja tämänkin myöhäisen tunnin jälkeen paloi kynttilä hänen makuuhuoneessaan. Vaikka hänen tehtävänsä isäntänsä työvälineenä eivät suinkaan olleet vähentyneet ja vaikka tämä palvelus ei missään muussa suhteessa kuin piikkien runsaudessa muistuttanut ruusuvuodetta, niin oli kuitenkin olemassa uusi liikehaara, joka lakkaamatta vaati hänen huomiotansa osakseen. Kun hän illalla irroitti patriarkan köydestään, teki hän sen vain kiinnittääkseen siihen toisen, tuntemattoman aluksen, jota hän sitten hinasi uusille vesille.
Mr Chivery vanhemman henkilökohtaisena tuttavana ei mr Pancksille liene ollut vaikeata tulla esitellyksi hänen rakastettavalle vaimollensa ja lohduttomalle pojalleen; mutta olipa se helppoa tai ei, niin Pancks sai sen joka tapauksessa aikaan. Jo parin viikon kuluttua, lukien hänen ilmestymisestään Marshalsean yhteiskuntaan, oli hän tunkeutunut tupakkakaupan sydämeen ja pyrki erikoisesti viljelemään hyviä välejä nuoren Johnin kanssa. Näissä pyrkimyksissään onnistui hän niin hyvin, että sai tämän riutuvan paimenen houkutelluksi lehdostaan ja ryhtymään salaperäisiin tehtäviin, joiden suorittamista varten hän alkoi epämääräisten väliaikojen kuluttua hävitä pariksi, kolmeksi päiväksi kerrallaan. Ymmärtäväinen mrs Chivery, joka suuresti ihmetteli tätä muutosta, olisi asettunut sitä vastustamaan, koska se oli haitallinen ovenpielisen ylämaalaista esittävän kilven vaikutukselle, mutta kaksi pakottavaa syytä pidätti häntä siitä; toinen oli se, että hänen Johninsa oli herännyt suureen innostukseen siitä asiasta, jota näiden matkojen otaksuttiin edistävän — ja tämä teki äidin mielestä hyvää hänen alakuloiselle mielellensä; toinen syy oli se, että mr Pancks kaikessa hiljaisuudessa sopi hänen kanssaan maksaakseen hänelle hänen poikansa ajan käyttämisestä sievoisen summan, seitsemän shillingiä kuusi pennyä päivältä. Mr Pancks itse ehdotti näin ja esitti sen seuraavin ytimekkäin sanoin: »Jos teidän Johninne on kyllin typerä kieltäytyäkseen ottamasta sitä vastaan, niin eihän teidän silti tarvitse olla niin typerä. Niin, liikeasiat ovat liikeasioita, hyvä rouva, näin meidän kesken; tässä ovat rahat!»
Mitä mr Chivery ajatteli näistä asioista ja kuinka vähän hän niistä tiesi, sitä hän ei milloinkaan kertonut. On jo ennen mainittu, että hän oli harvapuheinen mies, ja tässä on lisättävä, että hän virantoimituksessaan oli saanut tavan lukita kaiken mahdollisen telkien taakse. Hän lukitsi itsensä yhtä huolellisesti telkien taakse kuin Marshalsean velkavangitkin. Hänen tapansa sulloa ruoka sisäänsä olisi ehkä sekin voinut olla yhdenmukaisen kokonaisuuden osana; mutta ainakin oli varmaa että hän kaikissa muissa tapauksissa valvoi suutansa yhtä huolellisesti kuin Marshalsean ovea. Hän ei milloinkaan avannut sitä turhan tähden. Jos siitä oli jotakin päästettävä ulos avasi hän sitä hiukan vain ja piti auki juuri sen verran kuin oli välttämätöntä ja sulki sen kohta taas. Samoin kuin hän, tahtoen säästää vaivojaan Marshalsean ovella, pidätti uloslaskettavaa vierasta muutamia minuutteja nähdäkseen toisen olevan tulossa, jotta yksi avaimen kierto riittäisi molemmille yhteisesti, samoin säästi hän usein huomautustaan aavistaessaan toisen kohta perässä pyrkivän hänen huulilleen ja lausui sitten molemmat samalla suunavauksella. - Yhtä selvästi kuin Marshalsean portinavain saattoi kuvastaa sen lukon taakse sulkemain henkilöiden yksilöllisiä luonteita ja elämäntarinoita, yhtä selvästi saattoi Chiveryn kasvoista lukea hänen sisimmän olemuksensa piirteitä.
Mr Pancksin elämässä ei ollut vielä sattunut sellaista tapahtumaa, että hän olisi kutsunut jonkun päivälliselle Pentonvilleen. Mutta nyt kutsui hän nuoren Johnin, saattoipa hänet lisäksi miss Ruggin (kalleutensa tähden) vaarallisen viehätysvoiman piiriin. Juhla-ateria oli määrätty sunnuntaiksi, ja tätä tilaisuutta varten täytti miss Rugg omin käsin lampaanpaistin ostereilla ja lähetti sen leipurille paistettavaksi — ei kuitenkaan hänelle, vaan vastapäätä olevalle. Appelsiineja, omenia ja pähkinöitä varustettiin niinikään. Ja mr Pancks hankki lauantai-iltana rommia kutsuvieraan sydämen ilahduttamiseksi.