Mr Flintwinch otti paperin ja luki Pariisissa päivätystä kirjeestä seuraavaa; »Pyydämme erään erittäin arvossapidetyn kirjeenvaihtajamme esityksestä suositella teille tästä kaupungista kotoisin olevaa mr Blandoisia», j.n.e., j.n.e. »Se apu ja aulius, jonka hän mahdollisesti tarvitsee ja jonka voitte hänelle suoda», j.n.e. j.n.e. »Saamme sitäpaitsi lisätä, että jos tahdotte näytettäessä lunastaa mr Blandoisin esim. viiteenkymmeneen puntaan nousevat vekselit», j.n.e. j.n.e.
»Varsin hyvä, sir», sanoi mr Flintwinch. »Istukaa. Mikäli liikkeemme kykenee olemaan teille avuksi — olemme vaatimatonta, vanhanaikaista, vakavaa liikeväkeä, sir — niin teemme sen mielellämme ja parhaamme mukaan. Huomaan päivämäärästä, ettei ilmoitus vielä ole voinut saapua perille. Tulitte luultavasti myöhästyneessä postilaivassa, joka toi ilmoituksenkin tullessaan.»
»Että tulin myöhästyneessä postilaivassa», vastasi mr Blandois pyyhkäisten valkoisella kädellään korkeata nenäänsä, »sen todistavat sekä pääni että vatsani: sietämättömän inhoittava ilma on pidellyt pahoin kumpaakin. Näette minut samassa kunnossa, jossa astuin maihin laivasta puoli tuntia takaperin. Minun olisi pitänyt olla täällä jo useita tunteja aikaisemmin, ja silloin minun ei olisi tarvinnut pyytää anteeksi – sallikaa minun tehdä se — että esiinnyn näin siistimättömänä ja peloittavana — ei, tehän sanoitte, ettei hän pelkää, sallikaa minun taas pyytää anteeksi — arvoisan mrs Clennamin edessä, hänen sairashuoneessaan yläkerrassa.»
Kerskuminen ja mahtavan alentuvaisuuden eleet vaikuttivat tässäkin sen verran, että mr Flintwinch jo alkoi pitää vierasta oikeana herrasmiehenä. Pysyen silti edelleen yhtä taipumattomana, hieroi hän leukaansa ja kysyi, mitä voisi tehdä mr Blandoisin hyväksi vielä tänä iltana, kun liikeaika jo oli päättynyt.
»Kunniani kautta!» vastasi herrasmies, pudistellen viitan painamia hartioitaan. »Minun täytyy muuttaa pukua, syödä ja juoda ja yöpyä jonnekin. Olkaa hyvä ja neuvokaa minua, uppo-outoa, missä se kävisi päinsä huomiseen saakka; hinta on sivuasia. Kuta lähempänä saisin olla, sitä parempi, vaikkapa tässä naapurissa, jos se on mahdollista.»
Mr Flintwinch aloitti vitkalleen: »Herrasmiehelle, jolla on sellaiset tottumukset kuin teillä, ei lähimmässä naapuristossa ole sopivaa ravintolaa —» Mutta mr Blandois keskeytti hänet.
»Minun tottumukseni, rakas sir, merkitsevät tuon verran.» Hän napsautti sormillaan. »Ei maailmankansalaisella ole tottumuksia. En tahdo, totta vie, kieltää olevani herrasmies omalla vaatimattomalla tavallani, mutta minulla ei ole mitään epämukavia, ennakkoluuloisia tottumuksia. Puhdas huone, lämmintä ruokaa päivälliseksi ja pullollinen ei vallan myrkyltä maistuvaa viiniä, siinä kaikki, mitä tarvitsen tänä iltana. Mutta olen suuresti sen tarpeessa, enkä haluaisi astua ainoatakaan turhaa askelta saadakseni sitä.»
»Täällä on», puhui mr Flintwinch vielä tavallista harkitummin vilkaistessaan mr Blandoisin kiiluviin silmiin, jotka näyttivät levottomilta, »täällä on aivan lähellä kahvila ja kapakka, jota voisin toistaiseksi suositella; mutta ei se hieno ole.»
»Hienous sikseen!» Mr Blandois heilautti kättänsä. »Osoittakaa minulle se kunnia, että saatatte minut sinne ja esitätte minut (ellei siitä ole liian suurta vaivaa), niin olen teille äärettömän kiitollinen.»
Mr Flintwinch haki käsille hattunsa ja valaisi mr Blandoisin eteisen läpi taas. Asettaessaan kynttilän eräälle hyllylle, jossa vanha mustunut seinälaudoitus toimi melkein sammuttajana, muisti hän olevan syytä pistäytyä yläkerrassa ilmoittamassa sairaalle, että hän aikoi viipyä ulkona vain viisi minuuttia.