»Vai niin, John! Paljon kiitoksia.»
»Kirje on mr Clennamilta, sir — se on vastaus — ja samalla hän tahtoo lähettää kunnioittavat terveisensä ja sanoa, että hän aikoo tänä iltana tulla vierailulle ja toivoo tapaavansa teidät samoin kuin», tässä huomio taas pahasti häiriintyi, »miss Amyn».
»Oh!» Kun isä vilkaisi kirjettä (siinä oli seteli), punastui hän hiukan ja taputti uudelleen Amyn päätä. »Kiitos, nuori John. Aivan oikein. Olen kiitollinen huomaavaisuudestanne. Odotetaanko vastausta?»
»Ei, sir, ei odoteta.»
»Kiitos, John. Kuinka äitinne voi, nuori John?»
»Kiitos, sir, ei hän voi aivan niin hyvin kuin soisimme oikeastaan emme kukaan voi hyvin, paitsi isä — mutta jotenkin hyvin äiti voi, sir.»
»Tahdotteko viedä terveisemme hänelle? Viekää sydämelliset terveisemme, nuori John.»
»Kiitos, sir, kyllä vien.»
Ja mr Chivery nuorempi meni tiehensä sepitettyhän välittömästi siinä paikassa itselleen aivan uuden hautakirjoituksen, näin kuuluvan: Tässä lepää John Chivery, Joka sinä ja sinä päivänä Näki elämänsä ihanteen Suruun vaipuneena kyyneleitä vuodattamassa Ja joka jaksamatta kestää tätä järkyttävää näytelmää Palasi suoraa päätä lohduttomien vanhempiensa asunnolle Ja päätti päivänsä äkkiä Omalla kädellä.
»Kas niin, kas niin, Amy!» sanoi isä, kun nuori John oli sulkenut oven, »älkäämme puhuko enää siitä». Viime minuutit olivat huomattavasti virkistäneet hänen mieltänsä, niin että hän nyt oli oikein hyvällä tuulella. »Missäs minun vanha eläkkeennauttijani nyt on ollut tämän ajan? Emme saa jättää häntä enää yksin, muuten hän alkaisi luulla, ettei hän olekaan tervetullut, ja se kiusaisi minua. Noudatko sinä hänet, lapseni, vai minäkö sen teen?»