»Toivon, että teette niin, koska luotatte minuun. Koska tiedätte, että kaikki, mikä koskee teitä, koskee minuakin, että kaikki, mikä tekee teidät onnelliseksi tai onnettomaksi, tekee minutkin onnelliseksi tai onnettomaksi, koska olen teille niin kiitollinen.»
Clennam kuuli hänen äänensä värähdyksen, näki hänen totiset kasvonsa, kirkkaat uskolliset silmänsä ja kiihtyneen poven, jonka hän riemuiten olisi pannut hänen eteensä vastaanottamaan hänelle aiotun kuolettavan iskun, huudahtaen sammuvalla äänellä: »Minä rakastan häntä!» eikä hämärinkään aavistus totuudesta juolahtanut hänen mieleensä. Ei. Hän näki tämän rakastavan pienen olennon kuluneine kenkineen, halpoine pukuineen vankilakodissaan, ruumiiltaan hennon lapsen, mutta sielultaan sankarin, ja hänen elämäntarinastaan säteilevä valo häikäisi häntä niin, että kaikki muu näytti hämärältä.
»Näistä syistä kyllä, Pikku Dorrit, mutta myöskin eräästä toisesta. Koska olen niin kaukana teistä, niin erilainen ja niin paljon vanhempi, niin sovin sitä paremmin ystäväksenne ja neuvonantajaksenne. Tarkoitan, että minuun on sitä helpompi luottaa; ja jos tuntisittekin itsenne hiukan sidotuksi jonkun muun seurassa, niin minun kanssani voitte olla aivan vapaa. Miksi olette pysytellyt niin näkymättömänä? Kertokaa.»
»Parempi on, että pysyn täällä. Täällä on minun paikkani ja täällä minua tarvitaan. Minun on paljon parempi pysyä täällä», sanoi Pikku Dorrit hiljaa.
»Samaa sanoitte tuona päivänä sillalla. Ajattelin sitä paljon jälkeenpäin. Onko teillä salaisuus, jonka voisitte uskoa minulle, jotta saisin lohduttaa ja rohkaista teitä?»
»Salaisuus? Ei, ei minulla ole salaisuutta», vastasi Pikku Dorrit hiukan ymmällä.
He olivat puhuneet matalalla äänellä enemmän siksi että se sävy parhaiten soveltui heidän sanottavalleen, kuin pitääkseen sitä salassa työnsä ääressä istuvalta Maggylta. Mutta äkkiä Maggy taas alkoi töllistellä ja puhuikin tällä kertaa:
»Kuulkaas, pikku äiti!»
»Mitä, Maggy?»
»Ellei teillä ole omaa salaisuutta kerrottavana hänelle, niin kertokaa prinsessasta. Hänellä oli salaisuus, muistattehan.»