Hajamielinen ja mietteissään kun hän oli, kului hetkinen tämän kysymyksen muodostamiseen. Ikäänkuin yrittäen heikosti uskotella olevansa talon isäntä, lopetti hän ojentamalla etusormensa papukaijalle, joka ilmaisi mielipiteensä asiasta heti iskemällä nokkansa siihen.
»Sanoitte, mrs Merdle», virkkoi hän, haavoitettu sormi suussansa, »että teillä oli valitus minua vastaan».
»Valitus, jota en voisi tehokkaammin todistaa oikeutetuksi kuin pakosta toistamalla sen», lausui mrs Merdle. »Yhtä hyvin olisin voinut sanoa sen tuolle seinälle; paljoa paremmin papukaijalle. Se olisi edes kirkunut.»
»Ette suinkaan soisi minun kirkuvan, mrs Merdle, vai mitä?» kysyi mr
Merdle istuutuen.
»Enpä suinkaan», tiuskasi mrs Merdle, »vaikka sekin olisi parempi kuin että kuljeksitte noin happamena ja hajamielisenä. Soisin teidän edes tietävän, mitä ympärillänne tapahtuu.»
»Ihminen saattaa kirkua eikä sittekään tiedä sitä, mrs Merdle», vastasi mr Merdle raskaasti.
»Ja saattaa olla äreä, kuten te nyt, kirkumattakin. Se on totta. Jos tahdotte tietää valitukseni teitä vastaan, niin kuuluu se lyhyesti sanoen, ettei teidän pidä esiintyä seuraelämässä, ellette tahdo mukautua seuraelämän sääntöihin.»
Mr Merdle tarttui niin raivoisesti päässään oleviin hiusrippeisiin, että näytti nostavan itseään niistä ponnahtaessaan ylös tuolistaan, ja huusi:
»Mitä, kaikkien hornan valtojen nimessä, mrs Merdle, kuka tekee enemmän seuraelämän hyväksi kuin minä? Näettekö nämä huoneet, mrs Merdle? Näettekö tämän sisustuksen, mrs Merdle? Vilkaiskaa kuvastimeen ja katselkaa itseänne, mrs Merdle! Tiedättekö, mitä tämä kaikki maksaa ja ketä varten tämä on hankittu? Ja kuitenkin sanotte, ettei minun pitäisi esiintyä seuraelämässä! Minun, joka tällä tavalla siroittelen rahaa sen hyväksi! Minun, jonka melkein voisi sanoa — sanoa valjastautuneen rahoja täynnä olevien vesirattaiden eteen ja kulkevan sammuttamassa suuren maailman janoa joka Jumalan päivä!»
»Pyydän, älkää kiivastuko, mr Merdle», sanoi mrs Merdle.