»Kiivastuko? Te voitte saada minut raivostumaan. Te ette tiedä puoliakaan siitä, mitä teen mukautuakseni seuraelämään. Te ette tiedä mitään niistä uhrauksista, joita teen sen hyväksi.»
»Tiedän», vastasi mrs Merdle, »että vastaanotatte kodissanne maan parhaita. Tiedän, että seurapiiriinne kuuluu koko maan ylhäisö. Ja luulen tietäväni (no niin, teeskentelemättä naurettavaa vaatimattomuutta, tiedän todella), kuka teitä tukee ja auttaa siinä, mr Merdle.»
»Mrs Merdle», vastasi tämä herrasmies äreästi, sivellen synkkiä, punaisen kellertäviä kasvojaan. »Minäkin tiedän sen yhtä hyvin kuin te. Ellette te olisi kaunistuksena suuressa maailmassa ja ellen minä olisi sen hyväntekijä, emme milloinkaan olisi joutuneet yhteen. Kun sanon sen hyväntekijä, niin tarkoitan henkilöä, joka hankkii sille kaikenlaista kallista syötävää ja juotavaa ja katseltavaa. Mutta kauniistipa te palkitsette minut selittäessänne, etten ole sopiva esiintymään siellä kaiken sen jälkeen, mitä olen tehnyt sen hyväksi — kaiken sen jälkeen, mitä olen tehnyt sen hyväksi», toisti mr Merdle raivoisan painokkaasti, mikä sai hänen puolisonsa kohottamaan silmäluomensa; »kaiken — kaiken tämän jälkeen selitätte, etten minä kelpaa esiintymään siellä!»
»Sanon», vastasi mrs Merdle tyynesti, »että teidän pitäisi olla luontevampi ja vähemmin hajamielinen sopiaksenne esiintymään siellä. Näyttää kerrassaan arkiselta ja alhaiselta, kun kaikkialle kuljetatte liikehuolenne mukananne.»
»Millä tavalla kuljetan niitä mukanani?»
»Millä tavalla? Katsokaa kuvastimeen!»
Mr Merdle käänsi tahtomattaan silmänsä lähimpään kuvastimeen ja kysyi, paksun veren hitaasti virratessa ohimoille, oliko ihmisen oltava edesvastuussa huonosta ruuansulatuksestaan.
»Onhan teillä lääkäri», huomautti mrs Merdle.
»Hänestä ei minulla ole mitään apua.»
Mrs Merdle vaihtoi menettelytapaa.