»Sitäpaitsi», sanoi hän, »teidän huono ruuansulatuksenne on pelkkää pötyä. En puhu siitä. Puhun teidän käytöksestänne.»
»Mrs Merdle», vastasi hänen puolisonsa, »sitä odotan teiltä. Te huolehditte käytöksestä, minä rahoista.»
»En odotakaan teiltä», vastasi toinen, nojautuen mukavasti pieluksiinsa, »että miellyttäisitte ihmisiä. En tahdo, että millään tavalla vaivaatte itseänne ja koetatte esiintyä viehättävänä. Pyydän yksinkertaisesti vain, ettette huolehdi mistään — tai ainakin näytätte siltä kuin ette huolehtisi mistään — kuten kaikki muutkin tekevät.»
»Olenko sanonut huolehtivani jostakin?» kysyi mr Merdle.
»Sanonut? Ette. Kukaan ei kuuntelisi teitä, jos sanoisitte. Mutta te näytätte sen.»
»Näytänkö? Mitä minä näytän?» kysyi mr Merdle hätäisesti.
»Johan minä sanoin sen. Te näytätte kantavanne liikehuolenne ja suunnitelmanne kaikkialle mukananne, sensijaan että jättäisitte ne Cityyn tahi minne ne kuuluvat», sanoi mrs Merdle. »Tai näyttäisitte jättävänne ne sinne. Sekin jo riittäisi; en pyydä enempää. Jos olisitte puuseppä, ette voisi olla enemmän jokapäiväisiin laskelmiinne ja suunnitelmiinne vaipunut kuin nyt tavallisesti näytätte olevan.»
»Puuseppä!» toisti mr Merdle ja tukahdutti huokaukselta kuuluvan. »Enpä pitäisi väliä, vaikka olisinkin puuseppä, mrs Merdle.»
»Ja minun valitukseni sisältää sen», jatkoi rouva, sivuuttaen tuollaisen alhaisen huomautuksen, »ettei tämä ole seuraelämän sääntöjen mukaista ja että teidän täytyy tehdä parannus siinä suhteessa, mr Merdle. Jos epäilette minun arvostelukykyäni, niin kysykää Edmund Sparkleriltakin.» Ovi oli avautunut ja mrs Merdle katseli lasinsa läpi poikansa päätä. »Edmund, me tahdomme puhua kanssasi.»
Mr Sparkler, joka vain oli pistänyt päänsä ovesta sisään tulematta huoneeseen (aivan kuin olisi etsinyt sitä hauskaa typykkää, joka ei ollut joutavan tekopyhä), antoi nyt muun ruumiin seurata päätä ja seisoi heidän edessään. Mrs Merdle esitti hänelle muutamin lyhyin, hänen käsityskykynsä mukaisin sanoin riidanalaisen kysymyksen.