Mr Merdle, joka nyt jäi yksin mietiskelemään, kuinka voisi muodostella itsensä seuraelämään sopivammaksi, katseli ulos yhdeksästä ikkunasta ja oli näkevinään yhdeksän erämaata. Huviteltuaan tällä tavalla meni hän alakertaan ja katseli tarkasti kaikkia pohjakerroksen mattoja, nousi sitte taas portaita ylös ja katseli tarkasti ensimmäisen kerroksen mattoja, ikäänkuin ne olisivat olleet synkkiä kuiluja ja sopusoinnussa hänen ahdistetun sielunsa kanssa. Hän kuljeksi kaikkien huoneiden läpi, tapansa mukaan, aivan kuin sellainen henkilö, jolla kaikkein vähimmin on asiaa niihin. Ilmoittipa mrs Merdle kuinka tehokkaasti tahansa olevansa kotona niin ja niin monta iltaa huvikaudessa, ei hän kuitenkaan voinut tehdä sitä niin laajalti ja erehtymättömän selvästi kuin mr Merdle ilmoittaessaan, ettei hän milloinkaan ollut kotonaan.
Viimein tapasi hän hovimestarin, ja tämän komean palvelijan näkeminen teki aina lopun hänestä. Tämän suuren henkilön masentamana hiipi hän pukuhuoneeseensa ja pysyi siellä, kunnes ajoi päivällisille mrs Merdlen seurassa, tämän omissa komeissa vaunuissa. Päivällisillä kadehdittiin ja imarreltiin häntä mahtiolentona, valtiovarat, laki ja piispa suitsuttivat hänelle niin paljon kuin hän ikinä saattoi toivoa; puoliyön jälkeen palasi hän kotiin yksin, ja hänen omassa hallissaan himmensi hovimestari loistollaan hänet kuin talituikun; huoaten meni hän sitten levolle.
NELJÄSNELJÄTTÄ LUKU
Barnacleja iso liuta
Mr Henry Gowan ja koira olivat jokapäiväisiä vieraita huvilassa, ja hääpäivä oli määrätty. Aiottiin kutsua suuri joukko Barnacleja, jotta tämä ylen ylhäinen ja ylen laaja suku loisi niin paljon loistoa tähän avioliittoon kuin näin hämärä tapahtuma yleensä saattoi sietää.
Koko Barnacle-suvun kokoaminen olisi ollut mahdotonta kahdesta syystä. Ensiksi, koska ei löytynyt niin suurta rakennusta, johon tämän loistavan suvun kaikki jäsenet ja omaiset olisivat mahtuneet. Toiseksi, olipa missä hyvänsä auringon tai kuun alla brittiläisen valtakunnan hallussa vaikkapa kuinka kapea maakaistale ja siinä valtiovirka, niin tarrautui siihen aina joku Barnacle; pystyttipä kuka hyvänsä rohkea merenkulkija lipputangon mihin maailman kolkkaan tahansa, ottaen sen haltuunsa Britannian nimessä, niin lähetti verukevirasto, kohta löydön tultua tunnetuksi, sinne jonkun Barnaclen, asiapaperitukko kainalossa..
Mutta vaikkei edes mahtavan Prosperon olisi onnistunut kutsua kokoon Barnacleja kaikilta meren ja maan ääriltä, joka paikasta, missä vain oli vähän työtä (paitsi vahingontekoa) ja paljon palkkaa, niin oli kuitenkin varsin helppoa saada kokoon aimo liuta Barnacleja. Tämän tehtävän otti mrs Gowan itse huolekseen; hän kävi usein mr Meaglesin luona, uusia nimiä listallaan, ja neuvotteli vanhan herran kanssa, ellei tämä ollut (kuten tavallisesti oli laita näihin aikoihin) toimessa vaakalautasten ja rahalapion ääressä, tarkastamassa ja maksamassa tulevan vävynsä velkoja.
Erään häävieraan saapuminen oli kuitenkin mr Meaglesille paljoa mielenkiintoisempi ja tärkeämpi kuin ylhäisimmänkään Barnaclen odotettu vierailu, vaikkei hän suinkaan ollut tunteeton tällaisen seuran tuottamalle kunnialle. Tämä vieras oli Clennam. Mutta Clennam oli antanut lupauksen tuona kesäiltana puiden alla ja piti sitä pyhänä, katsoen ritarillisessa mielessään sen vaativan häneltä monenlaisia velvollisuuksia. Itsensä unohtamisessa ja hienotunteisessa palvelevaisuudessa hän ei milloinkaan horjahtanut, haluten joka tilaisuudessa olla hänelle apuna; ensi työkseen hän vastasi mr Meaglesille hilpeästi: »Tietysti minä tulen.»
Hänen yhtiökumppaninsa Daniel Doyce oli mr Meaglesille kompastuskivenä, sillä tämä arvoisa herrasmies pelkäsi muutenkin levottomassa mielessään, että Daniel sekoitettuna viralliseen barnaclelaisuuteen aikaansaisi räjähdyksen, vaikkapa itse hääaterialla. Tämä kansallinen pahantekijä kevensi kuitenkin hänen mieltänsä tulemalla Twickenhamiin pyytämään, vanhan ystävän oikeudella ja sellaiselle suotuna etuna, ettei häntä kutsuttaisi häihin. »Sillä», selitti hän, »koska minulla, ollessani tekemisissä näiden herrasmiesten kanssa, oli tarkoituksena täyttää yhteiskunnallinen velvollisuuteni ja palvella isänmaata ja heillä puolestaan oli tarkoituksena estää minua siitä kiusaamalla ja väsyttämällä minua, niin on parasta, ettemme syö ja juo yhdessä, ikäänkuin olisimme samaa mieltä tästä asiasta». Mr Meaglesiä huvitti suuresti hänen ystävänsä omituisuus, ja hän kohteli tätä tavallista suojelevammin ja anteeksiantavammin, vastatessaan: »Hyvä, hyvä, Dan, saatte kulkea omaa oikullista tietänne.»
Ajan lähestyessä koetti Clennam tyynesti ja vaatimattomasti näyttää Henry Gowanille haluavansa osoittaa hänelle niin paljon vilpitöntä ja epäitsekästä ystävyyttä kuin toinen vain halusi ottaa vastaan. Mr Gowan puolestaan kohteli häntä tavalliseen huolettomaan tapaansa, osoittaen hänelle muka luottamustaan, joka ei ensinkään ollut sitä.