»Ei teidän tarvitse, Arthur» — eukko kumartui hänen puoleensa kuiskatakseen — »ei teidän tarvitse pelätä heitä, vaikka minä pelkään. Olettehan saanut puolet omaisuudesta, vai mitä?»
»Olen, olen.»
»Hyvä, älkää te antako masentaa itseänne. Olettehan viisas mies,
Arthur, olettehan?»
Toinen nyökäytti päätänsä, koska eukko näytti odottavan vahvistusta otaksumalleen.
»Nouskaa siis heitä vastaan! Äitinne on kauhean viisas, ja vain viisas uskaltaa vastustaa häntä. Mutta ukko on myös ovela — kuinka ovela hän onkaan! ja ottelee toisinaan itse rouvankin kanssa, tekeepä niinkin!»
»Teidänkö miehenne?»
»Niin kyllä. Vapisen kuin haavanlehti, kun he kiistelevät. Mieheni, Jeremiah Flintwinch, voittaa teidän äitinnekin. Eikö hän silloin ole viisas mies?»
Ukon laahustavat askeleet kuuluivat lähestyvän ja ajoivat eukon huoneen toiseen päähän. Hän lyyhistyi kokoon pienen, teräväsilmäisen, krapumaisen ukon edessä, vaikka olikin kookas, karkeapiirteinen, jäntevä nainen, joka nuoruudessaan olisi huoleti voinut salaa pujahtaa jalkaväkeen pahoinkaan pelkäämättä ilmituloa.
»No, Affery», sanoi ukko, »no, vaimo, mitä sinä toimitat? Etkö voi keksiä master Arthurille jotakin pureksittavaa?»
Master Arthur toisti äskeiset vakuutuksensa, ettei tahtonut mitään pureksittavaa.