»Hyvä, tee sitten hänelle vuode», käski vanha mies. »Ala liikkua.» Hänen kaulansa oli niin vääntynyt, että valkoisen kaulustimen solmitut päät tavallisesti roikkuivat toisella korvalla; hänen luonnollinen terävyytensä ja tarmonsa, joka lakkaamatta kamppaili tavaksi tullutta luonteen tukahduttamista vastaan, teki hänen kasvonsa pöhöttyneiksi ja punaisiksi, ja koko miehestä sai täten sen kaamean vaikutelman, että hän joskus oli yrittänyt hirttäytyä ja oli siitä saakka kulkenut hirttonuora kaulassa, aivan kuin joku olisi ehtinyt hätään ja ajoissa katkaissut nuoran..
»Äitinne ja teidän välillänne vaihdetaan huomenna katkeria sanoja, Arthur», ennusti Jeremiah. »Hän ei hyvällä alistu teidän päätökseenne luopua liikkeestä isänne kuoltua — hän aavistaa sitä, vaikka olemme jättäneet sen teidän kerrottavaksenne.»
»Olen luopunut elämässä kaikesta liikkeen tähden, ja nyt on aika luopua siitä.»
»Hyvä!» huudahti Jeremiah, vaikka nähtävästi tarkoitti: paha. »Mainiota! Mutta älkää odottako, että asetun äitinne ja teidän väliin, Arthur. Menin ennen äitinne ja isänne väliin torjuen milloin minkin onnettomuuden ja jouduin puristetuksi ja litistetyksi heidän välillään; mutta nyt olen saanut kyljikseni sellaisesta.»
»Minä en ikinä pyydä teitä ryhtymään siihen uudelleen, Jeremiah.»
»Hyvä, olen hyvilläni siitä, sillä minun täytyisi kieltäytyä, jos pyytäisitte sitä. Mutta olemme jo puhuneet kylliksi, kuten äitinne sanoi, enemmänkin kuin kylliksi tällaisista asioista pyhäpäivänä. Affery, vaimo, oletko jo löytänyt, mitä tarvitset?»
Tämä oli ottanut eräästä kaapista hursteja ja peittoja ja kiirehti nyt kokoamaan niitä ja vastaamaan: »Olen, Jeremiah.» Arthur Clennam auttoi itse häntä kuorman kantamisessa, toivotti ukolle hyvää yötä ja nousi sitten eukon kanssa talon ylimpään kerrokseen.
He nousivat yhä ylemmäksi vanhan, umpinaisen, vähänkäytetyn talon homeelta haisevassa ilmassa ja tulivat avaraan ullakkomakuuhuoneeseen. Se oli köyhä ja alaston, kuten muutkin huoneet ja sitäpaitsi niitä rumempi ja kurjempi, sillä sitä käytettiin kuluneiden huonekalujen karkoituspaikkana. Sen irtaimistoa olivat rumat, vanhat tuolit, joiden istuimet olivat kuluneet, ja rumat, vanhat, tykkänään istuimettomat tuolit, kulunut, haalistunut matto, rampa pöytä, raajarikko vaatekaappi, niukka kokoelma takka-aseita, kuin edesmenneen kokoelman luuranko, pesulaitos, joka näytti iät ja ajat seisseen likaisessa saippuavaahtosateessa, ja sänky, jonka kaikki neljä alastonta, kummitusmaista pylvästä päättyivät terävään kärkeen, ikäänkuin niiden yövierasten synkäksi mukavuudeksi, jotka halusivat seivästää itsensä kuoliaiksi. Arthur avasi matalan, leveän ikkunan ja katseli vanhaa tuttua, nokista ja mustaa savupiippumetsää ja vanhaa tuttua punaista paistetta taivaalla, joka ennen muinoin hänestä näytti hornantulen heijastukselta, se kun aina kummitteli hänen lapsellisessa mielessään, katsoipa hän minne päin hyvänsä.
Hän veti päänsä taas sisään ja istui katselemaan, kuinka Affery
Flintwinch teki vuodetta.
»Affery, te ette ollut naimisissa, kun läksin täältä.»