Mrs Flintwinch oli lisännyt viimeisen mallista puuttuvan langan kudokseen, jota Arthur Clennamin muisti ahkerasti kutoi tässä vanhassa työpajassa, jossa hänen nuoruutensa kangaspuut olivat seisseet. Poikamaisen rakkauden keveä hullutus oli löytänyt tien tähänkin taloon, ja hän oli lempensä toivottomuudessa ollut yhtä onneton, kuin jos talo olisi ollut romanttinen linna. Vähän enemmän kuin viikko takaperin Marseillessa oli se nuori kaunis tyttö, josta hän oli eronnut kaivaten, kiinnittänyt tavattomassa määrässä hänen mieltänsä ja herättänyt hänessä hellää mieltymystä siitä syystä, että hän huomasi hänen kasvoissaan yhdennäköisyyttä, todellista tai luuloteltua, niiden kasvojen kanssa, jotka olivat kohottaneet hänet hänen synkästä elämästään liitelemään mielikuvituksen kultamailla. Hän nojasi matalan, leveän ikkunan pieleen, katseli taas mustunutta savupiippumetsää ja alkoi uneksia. Sillä tämän miehen elämän suunta oli johdonmukaisesti tehnyt hänestä uneksijan — niin monta puutetta siinä oli, joita sieti ajatella, niin monen seikan saattoi mietiskelemällä saada näyttämään paremmalta ja onnellisemmalta.
NELJÄS LUKU
Mrs Flintwinch näkee unta
Kun mrs Flintwinch uneksi, teki hän sen tavallisesti toisella tavalla kuin vanhan emäntänsä poika, nimittäin silmät ummessa. Tänä yönä, vain jokunen tunti sen jälkeen kun hän oli eronnut vanhan emäntänsä pojasta, näki hän erittäin elävän unen. Oikeastaan se ei ollutkaan kuin unta, niin todelliselta se tuntui joka suhteessa. Se oli tällaista.
Mr ja mrs Flintwinchin makuuhuone oli vain muutaman askeleen päässä siitä huoneesta, johon mrs Clennam näin kauan oli ollut sidottu. Se ei ollut samassa kerroksessa, vaan kylkirakennuksessa, ja siihen päästiin kulkemalla lyhyitä, epätasaisia, jyrkkiä portaita alas, jotka erosivat pääportaista melkein vastapäätä mrs Clennamin ovea. Tuskin saattoi sanoa, että huone oli korvan kuuluvissa, sillä vanhan talon seinät, ovet ja laudoitukset, olivat siksi ääntä ehkäiseviä, mutta sinne oli helppo päästä, pukemattomana ja mihin aikaan hyvänsä yöllä ja riippumatta siitä, oliko kylmä vai lämmin. Vuoteen pääpuolessa, muutaman tuuman päässä mrs Flintwinchin korvasta, riippui kello, jonka langan toinen pää oli mrs Clennamin käden ulottuvilla. Kohta kun tämä kello soi, hyökkäsi Affery pystyyn ja ilmestyi sairashuoneeseen jo ennen kuin oli täysin hereillä.
Saatuaan emäntänsä vuoteeseen sytytti mrs Flintwinch yölampun, toivotti hyvää yötä ja lähti levolle kuten tavallista, vaikka hänen herraansa ei vielä näkynyt. Herrastaan ja miehestään juuri mrs Flintwinch näki unta, huolimatta huomioista, joita monet oppineet olivat tehneet mielessä olleen viimeisen asian vaikutuksesta uniin.
Hän oli heräävinään, nukuttuaan muutaman tunnin, ja huomasi, ettei Jeremiah vielä ollut vuoteessa. Sitte hän oli katsovinaan kynttilää, jonka oli jättänyt palamaan, ja arvioi, kuten kuningas Alfred Suuri, ajan kulua sen mukaan, päätellen sen lyhyydestä nukkuneensa jotensakin pitkän ajan. Hän oli nousevinaan ylös, kietoi vaipan ympärillensä, pani kengät jalkaansa ja lähti ihmeissään porraskäytävään etsimään Jeremiahia.
Portaat olivat yhtä puisevat ja lujat kuin tavallisestikin, ja Affery astui niitä alas tekemättä minkäänlaisia unitilalle ominaisia hairahduksia. Hän ei liidellyt niiden yli, vaan astui alas, porras portaalta, pidellen kiinni käsipuusta, sillä kynttilä oli palanut loppuun. Eräässä eteisen nurkassa pääoven takana oli pieni, onkalon kaltainen odotushuone, jossa oli pitkä kapea, kuin aukiviilletty ikkuna. Tässä huoneessa, jota ei milloinkaan käytetty, paloi kynttilä.
Mrs Flintwinch meni eteisen poikki ja tunsi sen kivityksen kylmäävän sukattomia jalkojaan; ovi oli raollaan, ja hän kurkisti sisään sen ruosteisten saranoiden välistä. Hän odotti näkevänsä ukon nukkumassa tai pyörtyneenä, mutta tämä istui rauhallisena tuolilla hereillä ja yhtä terveenä kuin tavallisesti. Mutta mitä — mitä? — Herra armahtakoon! Mrs Flintwinch mutisi jotakin sentapaista ja tunsi päätänsä huimaavan.
Sillä hereillä oleva mr Flintwinch vartioi nukkuvaa mr Flintwinchiä. Hän istui pienen pöydän ääressä tuijottaen pöydän toisella puolen istuvaan, leuka rintaa vasten kuorsaavaan itseensä. Hereillä oleva Flintwinch istui kasvot suoraan päin vaimoonsa, nukkuva sivuttain. Valvova Flintwinch oli oikea, alkuperäinen, nukkuva oli hänen kaksoisolentonsa. Affery huomasi, pää pyörällä, tämän erotuksen, niinkuin olisi erottanut käsin koskettavan esineen sen kuvastinkuvasta.