Jos hän olisi ollut epätietoinen siitä, kumpi oli hänen oma Jeremiahinsa, niin olisi tämän kärsimättömyys pian hälventänyt epäilyksen. Mr Flintwinch katseli ympärilleen etsien hyökkäysasetta, tarttui kynttiläsakseihin ja, ennenkuin niisti karrelle palaneen kynttilänsydämen, töykkäsi saksilla toista kuin olisi aikonut lävistää hänet.
»Kuka se on? Mikä on hätänä?» huudahti nukkuja havahtuen hereille.
Mr Flintwinch heilautti asettaan ikäänkuin vaatien toista vaikenemaan uhkaamalla työntää sakset hänen kurkkuunsa; toinen alkoi tointua, hieroi silmiään ja sanoi: »Unohdin, missä olin.»
»Sinä olet nukkunut kaksi tuntia», ärisi Jeremiah katsoen kelloaan.
»Sanoit virkistyväsi, jos saat hiukan vain nukahtaa.»
»Hiukan vain minä olenkin nukahtanut», väitti kaksoisolento.
»Kello on puoli kaksi aamulla», jupisi Jeremiah. »Missä hattusi on ja takkisi? Entä missä laatikko on?»
»Täällä on kaikki tallella», vastasi kaksoisolento kietoen unisen huolellisesti huivin kaulaansa. »Odotas. Anna nyt hiha tänne, ei sitä — toinen. Haa! En olekaan enää nuori kuin ennen.» Mr Flintwinch oli auttanut takin hänen päällensä vihaisen tarmokkaasti. »Lupasit minulle toisen lasillisen levättyäni.»
»Tuossa on!» vastasi Jeremiah, »ja tarttukoon se kurkkuusi, olin sanoa — mutta lähde nyt, tarkoitan». Ja puhuessaan otti hän esille äskeisen portviinipullon ja täytti viinilasin.
»Hänen viiniänsä, arvaan?» kysyi kaksoisolento, maistellen sitä ikäänkuin olisi ollut lastaustyöläinen eikä kiireestä olisi tietoa. »Hänen maljansa!»
Hän ryyppäsi.