Mrs Clennam kääntyi häneen päin, ikäänkuin ei olisi kuullut tai käsittänyt hänen viime sanojaan.
»Levoksesi ja huviksesi?»
Hän kiersi katseellaan synkkää huonetta ja näytti, huulten liikkeestä päättäen, kertaavan sanoja itsekseen, ikäänkuin haastaen huonetta todistajaksi siitä, kuinka vähän kumpaakin se tarjosi hänelle.
»Sitäpaitsi, äiti, sinähän yksin olet jälkisäädöksen toimeenpanija ja omaisuuden hoitaja ja määrääjä, joten minulle jäi vähän tai, voisinpa sanoa, ei mitään tehtäväksi, ennenkuin sinä olit saanut asiat mielesi mukaiseen järjestykseen.»
»Tilinpäätökset on tehty», vastasi äiti; »minulla on ne täällä. Todisteet ovat tarkastetut ja hyväksytyt. Voit katsoa niitä, Arthur, kun tahdot, vaikkapa nyt, jos haluat.»
»Minulle riittää tieto, että tilit ovat päätetyt, äiti. Jatkanko nyt?»
»Miksei!» vastasi äiti tylyyn tapaansa
»Äiti, meidän kauppamme on supistunut supistumistaan vuosi vuodelta, ja liikkeemme taantuu askel askeleelta. Me emme milloinkaan ole osoittaneet suurta luottamusta muille emmekä ole itsekään saaneet sitä osaksemme; emme ole hankkineet itsellemme ystäviä; emme ole pysyneet aikamme tasalla; olemme jääneet kauas takapajulle. Minun ei tarvitse selittää tätä tarkemmin, äiti, sinä kyllä tiedät sen.»
»Tiedän, mitä tarkoitat», vastasi mrs Clennam kuivasti.
»Tämäkin vanha talo, jossa nyt keskustelemme», jatkoi hänen poikansa, »todistaa väitteeni oikeaksi. Isäni nuoruudessa ja hänen setänsä aikoina ennen häntä se oli kauppatalo — todellinen liiketalo, vieläpä liikekeskuskin. Nyt se seisoo tässä luonnottomana ja mahdottomana, ajasta jääneenä ja tarkoituksettomana. Kaikki tavaralähetyksemme ovat jo kauan kulkeneet Rovinghamin välitysliikkeen kautta; ja vaikka tämän valvominen ja isäni varojen hoito on kysynyt sinulta terävää arvostelukykyä ja suurta valppautta, niin eivätkö nämä ominaisuudet olisi voineet vaikuttaa isäni omaisuuteen yhtä paljon, jos olisit asunut jossakin yksityishuoneustossa, vai mitä?»