»Arveletko», vastasi mrs Clennam ottamatta huomioon hänen kysymystään, »ettei talolla ole mitään tarkoitusta ollessaan heikon ja murheellisen — täydellä syyllä ja omasta ansiostaan heikon ja murheellisen — äitisi suojana?»
»Puhuin vain liiketarkoituksista.»
»Ja missä mielessä?»
»Tulen juuri siihen.»
»Arvaan», vastasi mrs Clennam katsoen kiinteästi poikaansa, »mistä on kysymys. Mutta Herra varjelkoon minua marisemasta missään koettelemuksessa. Syntieni tähden olen ansainnut tämän katkeran pettymyksen, ja minä otan sen vastaan.»
»Äiti, olen hyvin pahoillani kuullessani sinun puhuvan noin, vaikka pelkäsinkin jo, että sinä —»
»Pelkäsit siis jo sitä. Sinä tunsit minut», keskeytti äiti.
Poika oli hetken ääneti. Hän oli saanut äitinsä tulistumaan ja oli ihmeissään. »No!» virkkoi tämä jähmettyen taas kiveksi. »Jatka. Anna kuulua.»
»Kuten olet otaksunut, äiti, olen päättänyt puolestani luopua liikkeestä, Olen saanut siitä kyltikseni. En tahdo pyrkiä, neuvonantajaksesi; huomaan, että aiot jatkaa sitä. Jos voisin vaikuttaa sinuun jotakin, niin käyttäisin tätä valtaani lieventääkseni arvosteluasi minusta, joka tuotan sinulle tämän pettymyksen, ja muistuttaakseni sinulle, että olen jo elänyt pitkän elämän toisen puolen enkä ole kertaakaan tätä ennen asettanut omaa tahtoani sinun tahtoasi vastaan. En voi sanoa kyenneeni muodostelemaan sydäntäni ja mieltäni sinun sääntöjesi mukaan; enkä voi väittää olleeni näinä neljänäkymmenenä vuotena hyödyksi tai iloksi itselleni enkä kellekään muulle, mutta olen aina alistunut, ja vain sitä pyydän sinua muistamaan.»
Voi sitä anojaa — jos sellaista milloinkaan oli ollut täällä — joka odotti näkevänsä jonkinlaista myöntymystä näiltä järkähtämättömiltä kasvoilta! Voi sitä erehtynyttä, joka vetosi siihen oikeuteen, missä nämä ankarat silmät katselivat häneen tuomarinistuimelta! Tämä kovasydäminen nainen tarvitsi lakkaamatta salaperäistä, synkkyyteen ja pimeyteen verhottua uskontoansa, joka välähdytteli kirouksen, koston ja hävityksen salamoita mustien pilvien lomista. Anna meille meidän syntimme anteeksi niinkuin mekin annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet — se oli hänen mielestään liian raukkamainen rukous. Lyö Sinä, Herra, minun vihollisiani, ja muserra heidät; tee Sinä niinkuin minäkin tekisin ja minä tahdon palvoa Sinua: tällaisen jumalattoman kivitornin hän rakensi kunnioittaakseen taivasta.