»Sallikaa minun», sanoi isä, »saattaa teidät portaita alas». Amy oli hiipinyt ulos muiden jäljessä, ja he olivat kahden. »Ei millään muotoa», epäsi vieras kiireisesti. »Pyydän, sallikaa minun» — kili, kili.
»Mr Clennam», sanoi isä, »olen syvästi, syvästi —» Mutta vieras oli sulkenut hänen kätensä tukahduttaakseen kilinän ja rientänyt kiireesti portaita alas.
Hän ei nähnyt pikku Dorritia portaissa eikä pihassa. Viimeiset pari kolme kävelijää kiirehtivät portille päin, ja hän oli aikeissa seurata heitä, kun huomasi Amyn sisäänkäytävän viereisen talon ovella. Hän palasi kiireesti sinne.
»Suokaa anteeksi, että puhuttelen teitä tässä; suokaa anteeksi, että ensinkään tulin tänne! Seurasin teitä tänä iltana. Tein sen, koska tahdon koettaa jollakin tavoin palvella teitä ja perhettänne. Tiedättehän, millainen meidän suhteemme on, äitini ja minun, ja ymmärrätte, etten ole tahtonut lähestyä teitä hänen talossaan, jotten tahtomattani tekisi häntä epäluuloiseksi tai suututtaisi häntä tai järkyttäisi hänen hyvää ajatustaan teistä. Se, mitä näinä lyhyinä hetkinä olen nähnyt täällä, on suuresti lisännyt harrasta haluani olla teidän ystävänne. Tuntisin saaneeni korvausta monista pettymyksistä, jos voisin toivoa saavuttavani teidän luottamuksenne.»
Tyttö näytti ensin pelästyvän, mutta rohkaistui sitä mukaa kuin toinen puhui.
»Te olette kovin hyvä, sir, ja puhutte vilpittömästi minulle. Mutta kuitenkin — olisin suonut, ettette olisi seurannut minua tänne.»
Clennam ymmärsi, että hän isänsä tähden oli niin liikutettu sanoessaan tämän, kunnioitti sitä ja oli vaiti.
»Mrs Clennam on auttanut minua suuresti; en tiedä, mitä olisimme tehneet, ellei hän olisi antanut minulle työtä; en luule, että on kaunista palkita häntä olemalla salaperäinen; en voi sanoa muuta tänä iltana. Olen varma, että tarkoitatte parastamme. Kiitos, kiitos.»
»Antakaa minun vielä kysyä erästä asiaa, ennenkuin lähden. Oletteko tuntenut äitini jo kauan?»
»Kaksi vuotta, luulen, sir. — Kello on vaiennut.»