»Oletteko milloinkaan ollut siellä?»
»Enhän toki! Keittiössä vain, noutamassa kuumaa vettä.»
Kummallista ajatella ihmistä, joka on kasvanut ja ylennyt suuresti ihaillen ja kunnioittaen tämän ensiluokkaisen laitoksen, Marshalsean hotellin, ylellisyyksiä!
»Kysyin teiltä eilen illalla», virkkoi Clennam, »miten olette tutustunut äitiini. Olitteko kuullut mainittavan hänen nimeään, ennenkuin hän lähetti noutamaan teitä?»
»En, sir.»
»Luuletteko isänne kuulleen sitä?»
»En, sir.»
Tyttö nosti silmänsä, ja heidän katseensa yhtyivät (hän pelästyi tätä kohtausta ja kääntyi taas pois), mutta Clennam oli nähnyt hänen katseessaan niin suurta ihmetystä, että huomasi tarpeelliseksi sanoa:
»Minulla on syy, jonka tähden kyselen tätä, vaikka en voi selittää sitä; mutta ette saa millään muotoa luulla sitä senluontoiseksi, että se tuottaisi teille vähintäkään levottomuutta tai tuskaa. Aivan päinvastoin. Ja te luulette, ettei nimi Clennam ole ollut isällenne tuttu minään hänen elämänsä kautena?»
»Niin, sir.»