Clennam arvasi äänestä, että tyttö katsoi häneen taas noin huulet raollaan, ja tuijotti sentähden vain eteensä, jottei uudelleen saattaisi häntä hämilleen ja hänen sydäntään kiivaammin sykkimään.
Näin he tulivat Iron Bridgelle, joka tuntui melkein maalaisen rauhalliselta katuhälinän jälkeen. Tuuli puhalsi rajusti, sadekuurot pyyhälsivät heidän ohitsensa, kuohuttaen kadun ja käytävän vesilätäköitä ja ajaen ne virtaan. Pilvet kiitivät kilpaa lyijynkarvaisella taivaalla, savu ja sumu syöksyivät niiden perässä, tumma virta juoksi väkevänä ja rajuna samaan suuntaan. Pikku Dorrit näytti maailman pienimmältä, hiljaisimmalta ja heikoimmalta olennolta.
»Antakaa minun hankkia teille vaunut», pyysi Arthur Clennam ja oli vähällä lisätä: »lapsi parka!»
Mutta tyttö kieltäytyi kiireisesti vakuuttaen, että hänelle oli yhdentekevää satoiko vai paistoi; hän oli tottunut liikkumaan ulkona kaikilla ilmoilla. Arthur tiesi niin olevan ja tunsi sydämessään vielä syvempää sääliä ajatellessaan rinnallaan kulkevaa hentoa olentoa iltaisin rientämässä kosteita, pimeitä, meluisia katuja sellaiseen kotiin.
»Te puhuttelitte minua niin ystävällisesti eilen illalla, sir, ja kuulin perästäpäin, että olitte ollut niin antelias isälle, että minun täytyi noudattaa pyyntöänne, vaikkapa vain tullakseni kiittämään teitä, varsinkin kun tahdoin välttämättä sanoa teille —» Hän epäröi ja vapisi ja kyyneleitä kihosi hänen silmiinsä, mutta ne eivät vierineet alas.
»Sanoa minulle —?»
» — sanoa toivovani, ettette käsitä isääni väärin. Älkää tuomitko häntä niinkuin tuomitsisitte muita, vankilan ulkopuolella eläviä. Hän on ollut niin kauan siellä! En ole milloinkaan nähnyt häntä vankilan ulkopuolella, mutta ymmärrän, että hänen on täytynyt muuttua joissakin suhteissa näinä vuosina.»
»Uskokaa minua, etten milloinkaan arvioitse häntä kohtuuttomasti tai tylysti.»
»Ei silti», jatkoi tyttö ylpeämmin, nähtävästi aavistaen että mahdollisesti näyttäisi siltä kuin hän pettäisi isänsä, »ei silti, että hänen tarvitsisi millään tavalla hävetä puolestaan tai että minulla olisi syytä hävetä hänen tähtensä. Häntä on vain ymmärrettävä. Soisin vain, että muistettaisiin, millaista hänen elämänsä on ollut. Kaikki, mitä hän sanoi, oli totta. Kaikki on tapahtunut niinkuin hän kertoi sen. Häntä pidetään suuressa arvossa. Jokainen sinne tulija tahtoo mielellään tutustua häneen. Häntä suositaan enemmän kuin ketään muuta. Häntä kunnioitetaan enemmän kuin vankilan johtajaakin.»
Jos ylpeys saattaa olla viatonta, niin se oli sitä tässä tapauksessa, kun pikku Dorrit ylpeili isästään.