Rakas mr Clennam, on mahdollista, että olen ajatellut teitä — ja muita — niin paljon päivällä, ettei ajatuksia riitä kiertelemään teitä öisinkin. Sillä minun täytyy nyt tunnustaa, että sairastan koti-ikävää — kaipaan niin kiihkeästi ja hartaasti kotia, että toisinaan itken, kun ei kukaan näe. En jaksa enää kestää sitä, että matkustamme poispäin siitä. Sydämeni kevenee hiukan, kun matkamme kulkee sinnepäinkin, vaikkapa vain muutaman peninkulman ja vaikka tiedän, että pian taas käännymme toiseen suuntaan. Niin rakas on minulle se seutu, jossa olen elänyt köyhyydessä ja kokenut teidän hyvyyttänne.
Taivas tietää, milloin lapsiparkanne pääsee takaisin Englantiin. Olemme kaikki ihastuneet täkäläiseen elämään (kaikki muut paitsi minä), eikä ole ollut puhetta kotiinpaluusta. Rakas isäni suunnittelee Lontoossa käyntiä myöhään keväällä joissakin omaisuutta koskevissa asioissa, mutta minulla ei ole toivoa päästä mukaan.
Olen koettanut hiukan edistyä mrs Generalin johdolla ja toivon, etten enää ole aivan yhtä tyhmä kuin ennen. Olen alkanut puhua ja ymmärtää jotenkin hyvin niitä vaikeita kieliä, joista kerroin teille. En muistanut viimeksi kirjoittaessani, että te osaatte niitä molempiakin, mutta muistin sen perästäpäin ja se auttoi minua eteenpäin. Jumala siunatkoon teitä, rakas mr Clennam. Älkää unohtako
alati kiitollista ja uskollista Pikku Dorritia.
J.k. Muistakaa erikoisesti, että Minnie Gowan ansaitse säilyä teidän rakkaimmassa muistissanne. Teillä ei voi olla hänestä liiaksi jaloja ja yleviä ajatuksia. Unohdin mr Pancksin viime kerralla. Olkaa hyvä ja sanokaa hänelle, jos tapaatte hänet, Pikku Dorritin parhaat terveiset. Hän oli hyvin hyvä P.D:lle.
KAHDEKSASVIIDETTÄ LUKU
Pidetään suurta isänmaallista kokousta
Merdlen kuuluisa nimi kävi päivä päivältä kuuluisammaksi maassa. Ei kukaan tiennyt, että tämä mainehikas Merdle milloinkaan olisi tehnyt mitään hyvää kenellekään, elävälle tai kuolleelle, tai millekään asialle maan päällä; ei kukaan tiennyt, että hänellä olisi minkäänlaisia kykyjä tai lahjoja, jotka olisivat voineet luoda talituikunkaan valoa millekään Aatamin poikien astumille lukuisille, sokkeloisille poluille, ei velvollisuuden eikä virkistyksen, ei tuskan eikä ilon, ei työn eikä levon, ei todellisuuden eikä unelmien poluille; ei kellään ollut vähintäkään syytä otaksua, että savi, josta tämä epäjumala oli muovaeltu, oli muuta kuin tavallisinta savea, jonka sisässä kytevä sydänlanka oli aivan samanlaatuinen kuin minkä muun savikuvan koossapitäjä tahansa. Kaikki tiesivät (tai luulivat tietävänsä), että hän oli koonnut äärettömiä rikkauksia, ja tästä syystä vain heittäytyivät maahan hänen eteensä, mikä oli alentavampaa ja vähemmin anteeksiannettavaa kuin se, että tietämättömin villi ryömii maakolostaan lepyttelemään kantona tai matelijana esiintyvää pimitetyn sielunsa jumalaa.
Ja kuitenkin tämän palvonnan ylhäiset papit aina näkivät miehen edessänsä elävänä vastalauseena ja varoituksena heidän alhaista mielenlaatuansa vastaan. Suuri yleisö palvoi sokeassa uskossa — vaikka kyllä tarkoin tiesi jumaloimisensa syyn — mutta alttaripalveluksen toimittajilla oli epäjumala tavallisesti silmiensä edessä. He istuivat hänen uhrijuhlissaan ja hän heidän. Häntä seurasi kaikkialla haamu, joka puhui ylhäisille papeille: »Tällaisetko merkit leimaavat sen, johon te uskotte ja jota tahdotte palvoa: katsokaa tämän miehen päätä silmiä, tarkatkaa hänen puhetapaansa, hänen käytöstänsä. Te olette verukeviraston vipukoneita, kansan johtomiehiä. Jos puolitusinainen teikäläisiä joutuu tukkanuottasille, niin tuntuu siltä kuin maaemo ei enää kykenisi tuottamaan uusia johtomiehiä. Siinäkö teidän arvonne ja ansiokkuutenne on että ylinnä muita suositte sellaisia henkilöitä, jotka hyväksyvät tämän miehen, liehakoivat häntä, työntävät hänet esille. Vai — jos kykenette oikein arvostelemaan niitä merkkejä, jotka aina tuon esille hänen ollessaan teidän seurassanne — omassa ylemmässä kunniallisuudessanne arvonne ja ansionne piilee?» Pari todella rumaa kysymystä, jotka aina seurasivat mr Merdleä kaikkialla ja jotka hiljaisen sopimuksen mukaan oli määrätty tukahdutettaviksi.
Mrs Merdlen ollessa ulkomailla piti mr Merdle suurta taloa yhä avoinna sen läpi virtaavaa vierastulvaa varten. Muutamat heistä ottivat ystävällisesti koko laitoksen huostaansa. Kolme neljä ylhäistä ja vilkasta naista saattoi nyt sanoa toisilleen: »Syökäämme päivällistä rakkaan Merdlemme luona ensi torstaina. Keitä kutsumme?» Rakas Merdlemme sai määräyksensä ja istui sitte kömpelönä pöydässä vieraitten joukossa ja kuljeksi senjälkeen tylsänä salongeissaan, herättämättä huomiota millään muulla tavoin kuin näyttämällä siltä, ettei hänellä ollut mitään muuta tekemistä vastaanoton kanssa kuin olla jaloissa ja tiellä.