»Hm. Kovin ystävällistä, todellakin», huudahti mr Dorrit.
»Hm. Erinomaisen ystävällistä!»
»Niiden, joita sanoisin sivullisiksi, ei nykyään ole helppo päästä osallisiksi mihinkään edullisiin kauppoihin — puhun tietysti niistä, joissa minä olen mukana —»
»Tietysti, tietysti», huudahti mr Dorrit sellaisella äänensävyllä kuin ei muita kauppoja olisi olemassakaan.
»— muuta kuin hyvästä hinnasta. Tai kuten meillä on tapana sanoa, varsin tanakasta korosta.»
Mr Dorrit nauroi, mieli keveänä. Ha, ha, ha! Tanakasta korosta. Hyvä. Hm. Varsin kuvaavasti sanottu, todellakin »Olen kuitenkin», jatkoi mr Merdle, »pidättänyt itselleni vallan siroitella muutamia etuoikeuksia — ihmiset nimittävät yleensä mielellään niitä suosionosoituksiksi — joillekuille jonkinlaisena vaivojeni ja huolenpitoni tunnustuksena».
»Ja yhteiskunnallisen älynne ja neronne tunnustuksena», huomautti mr
Dorrit.
Mr Merdle teki kuivasti nieleviä liikkeitä, vastaanottaen ja omistaen nämä ominaisuudet kuin ne olisivat olleet lääkemarjasia, ja lisäsi sitte:
»Eräänlaisena korvauksena niistä. Jos tahdotte, niin koetan, mikäli voin, käyttää eduksenne tätä rajoitettua valtaani (se on rajoitettu, sillä ihmiset ovat kateellisia).»
»Olette hyvin ystävällinen», vastasi mr Dorrit. »Olette hyvin ystävällinen!»