»Tietysti», sanoi mr Merdle, »on näissä liikesuhteissa välttämättä tarpeen vääjäämättömin rehellisyys ja suoruus ja osanottajien välillä tinkimättömin, moitteettomin luottamus; muuten ne eivät menesty».
Mr Dorrit yhtyi innostuneena näihin jaloihin periaatteisiin.
»Sentähden», jatkoi mr Merdle, »voin myöntää teille vain määrätyn laajuisia etuoikeuksia».
»Ymmärrän. Rajoitettuja etuisuuksia», huomautti mr Dorrit.
»Niin, rajoitettuja. Ja täysin rehellisesti. Mitä taas neuvoihini tulee, niin on asianlaita aivan toisin. Niitä, mikäli niistä on hyötyä —»
Oh, mikäli niistä on hyötyä! (Mr Dorrit ei jaksanut sietää sellaisen epäilyksen varjoakaan, ei edes mr Merdlen itsensä puolelta tulevana.)
»— niitä voin mielin määrin jakaa, loukkaamatta yhtiökumppanini ja minun välillä vallitsevaa kunnian ja vilpittömyyden suhdetta. Ja ne», mr Merdle seurasi nyt kiinteän tarkkaavaisena ikkunoiden ohi ajavaa rikkakuormaa, »ovat käytettävissänne, milloin vain suvaitsette».
Uusia kohteliaisuuksia ja kiitoksia — mr Dorrit. Uusia otsansivelyjä — mr Merdle. Tyyntä ja hiljaista. Mr Dorritin liivinnappien tarkastelua — mr Merdle.
»Koska aikani on jotenkin täpärällä», sanoi mr Merdle, kavahtaen äkkiä pystyyn, ikäänkuin olisi tällä välin odotellut jalkojaan ja kuin ne nyt juuri olisivat saapuneet, »täytyy minun nyt lähteä Cityyn päin. Voinko saattaa teidät jonnekin, sir? Hyvin mielelläni veisin teidät mukanani tai lähettäisin, minne haluatte. Vaununi ovat teidän käytettävinänne.»
Mr Dorrit muisteli itsellään olevan asiaa pankkiirillensa. Tämä asui Cityssä. Sepä sattui hyvin, mr Merdle veisi hänet Cityyn. Kunhan hän ei vain viivyttäisi mr Merdleä pukiessaan takin yllensä? Ei, ei, hänen täytyi tulla mukaan, mr Merdle tahtoi niin välttämättä. Mr Dorrit vetäytyi viereiseen huoneeseen, antautui kamaripalvelijansa huomaan ja palasi viiden minuutin kuluttua loistavana.