Nyt jouduin nuorten naisten joukkoon, mutta en huomannut heitä sen paremmiksi. Kauniita sanoja ja kauniita verukkeita, mutta minä tunkeuduin heidän vilpillisten ajatustensa perille, kun he ylistelivät ja korottivat itseänsä ja alensivat minua ja huomasin, etteivät he olleet sen parempia. Ennenkuin erosin heistä, sain tietää, ettei minulla ollut mitään isoäitiä eikä muitakaan tunnettuja sukulaisia. Tämä tieto valaisi monta kohtaa sekä menneessä että tulevassa elämässäni. Sen kautta ymmärsin monta tilaisuutta, joissa ihmiset vain ylvästelivät ja halveksivat minua muka kohdellessaan minua hienotunteisesti tai tehdessään minulle palveluksia.
Erään liikemiehen hoitoon oli sijoitettu pieni pääoma minua varten. Minusta piti tulla kotiopettajatar. Minusta tuli kotiopettajatar ja jouduin köyhän aatelismiehen luokse, jolla oli kaksi tytärtä — pieniä lapsia vielä, mutta vanhemmat tahtoivat, että he kasvaisivat, jos mahdollista, kotiopettajattaren hoidossa! Äiti oli nuori ja kaunis. Kohta alussa hän oli kohtelevinaan minua erittäin hienotunteisesti. Salasin suuttumukseni, mutta tiesin varsin hyvin hänestä olevan hauskaa tällä tavalla osoittaa, että hän oli minun emäntäni ja että hän olisi voinut kohdella palvelijaansa toisellakin tavalla, jos olisi halunnut.
Sanoin, etten osoittanut suuttumustani, enkä tehtykään niin, mutta minä näytin ymmärtäväni hänen tarkoituksensa siten, etten tehnyt hänelle mieliksi. Kun hän yritti tyrkyttää minulle viiniä, join vettä. Jos pöydässä sattui olemaan jotakin herkkua, lähetti hän sen aina minulle, mutta minä kieltäydyin siitä aina ja söin niitä ruokalajeja, joita pidettiin halvempina. Näiden epäonnistumisten avulla torjuin tuikeasti hänen suojelevaisuutensa ja tunsin itseni riippumattomaksi.
Pidin lapsista. He olivat arkoja, mutta näyttivät olevan taipuvaisia kiintymään minuun. Talossa oli lapsenhoitaja, punaposkinen nainen, joka tunkeilevasti teeskenteli ainaista iloisuutta ja hyväntuulisuutta, hän oli hoitanut molempia lapsia ja saavuttanut heidän kiintymyksensä ennenkuin minä näinkään heitä. Olisin melkein voinut tyytyä kohtalooni, ellei tätä naista olisi ollut. Hänen ovelat temppunsa pysyäkseen lasten suosiossa alituisessa kilpailussa minun kanssani olisivat eksyttäneet monen minun asemassani olevan; mutta minä älysin ne alusta alkaen. Sen varjolla, että hän järjesti huoneitani, palveli minua ja hoiti puvustoani (jossa kaikessa hän oli erittäin ahkera) oli hän aina läsnä. Ovelimpia hänen monista tempuistaan oli että hän muka koetti saada lapsia paremmin kiintymään minuun. Hän ohjasi heitä minun luokseni, houkutteli heitä minun seuraani. »Tulkaa kiltin miss Waden luo, tulkaa rakkaan miss Waden luo, tulkaa kauniin miss Waden luo. Hän pitää teistä paljon. Miss Wade on viisas nainen, joka on lukenut paljon kirjoja ja voi kertoa teille paljon enemmän ja hauskempia tarmona kuin minä. Tulkaa kuuntelemaan miss Wadea.» Kuinka saatoin kiinnittää heidän huomiotansa kun sydämeni kapinoi noin kömpelöjä juonitteluja vastaan? Kuinka saatoin ihmetellä, kun näin heidän viattomien kasvojensa kääntyvän minusta pois ja heidän käsivarsiensa kiertyvän hänen kaulaansa eikä minun. Hän katsoi silloin minuun, pudisti heidän kiharansa kasvoiltaan ja sanoi: »He tulevat kyllä pian teidän luoksenne, miss Wade; he ovat niin viattomia ja helläsydämisiä, ma'am; älkää olko pahoillanne siitä ma'am -» ja oli voitonriemuinen.
Vielä toinenkin tapa hänellä oli. Toisinaan kun hän näki näillä keinoin varmasti syösseensä minut synkän epätoivon mietiskelyihin, kiinnitti hän lasten huomion siihen, osoittaakseen millainen ero hänen ja minun välillä oli. »Hiljaa! Miss Wade-parka ei voi hyvin. Älkää melutko kultaseni, hänen päätänsä kivistää. Tulkaa lohduttamaan häntä. Tulkaa kysymään joko hän voi paremmin, pyytäkää häntä rupeamaan levolle. Toivon ettei teillä ole mitään huolia, ma'am. Älkää olko pahoillanne, ma'am, älkää olko surullinen!»
Tämä kävi sietämättömäksi. Hänen armonsa, emäntäni, tuli eräänä päivänä sisään kun olin yksin ja äärimmäisen tietoinen siitä, etten minä kestäisi tätä. Sanoin hänelle että minun täytyi lähteä pois, koska en sietänyt tuota naista, Dawesia.
»Miss Wade! Dawe-parka on hyvin kiintynyt teihin, tekisi mitä tahansa hyväksenne!»
Tiesin edeltäpäin jo, että hän sanoisi niin, olin valmistunut siihen; vastasin vain, ettei minun sopinut sanoa emäntääni vastaan, minun täytyi lähteä.
»Toivo, miss Wade», vastasi hän, ja hänen olemukseensa ilmestyi heti se ylemmyyden sävy, jonka hän tähän asti oli niin hatarasti salannut, »ettei mikään, mitä olen sanonut tai tehnyt yhdessäolomme aikana, ole oikeuttanut teitä käyttämään tuota epämiellyttävää sanaa emäntä. Sen on täytynyt tapahtua aivan tietämättäni ja tahtomattani. Pyydän, sanokaa mitä se on.»
Vastasin, ettei minulla ollut mitään valittamista emännästä eikä emännälleni, mutta että minun täytyi lähteä.