»Kuinka ihailtava todistaja te olisitte!» sanoi laki. »Ei mikään lautakunta (ellemme voisi saada siihen sokeita miehiä) voisi vastustaa teitä, vaikka todistaisitte kuinka huonossa asiassa, mutta tehän todistaisittekin vain hyvän asian puolesta.»
»Miksi niin, te lystikäs ihminen?» nauroi mrs Merdle.
Laki keinutteli silmälasiansa kolme, neljä kertaa itsensä ja poven välillä leikillisenä vastauksena ja kysyi tarkoittelevimmalla äänenpainollaan:
»Mitä arvonimeä saan muutaman viikon tai kenties vain muutaman päivän perästä käyttää puhutellessani naisista sirointa, hienointa ja viehättävintä?»
»Eikö teidän lintunne tiedä kertoa, miksi häntä on nimitettävä?» vastasi mrs Merdle. »Kysykää siltä kaikin mokomin huomenna ja kertokaa minulle, kun ensikerran tapaamme, mitä se sanoo.»
Tämä johti jatkuvaan nokkelaan sananvaihtoon näiden molempien välillä, mutta laki, huolimatta terävästä älystään, ei saanut siitä lähtemään mitään tietoja. Toiselta puolen lääkäri, joka saattoi mrs Merdlen hänen vaunuillensa ja auttoi päällystakkia hänen yllensä, kysyi asiaa tavalliseen, tyynen suorasukaiseen tapaansa.
»Saanko kysyä, onko totta, mitä kerrotaan Merdlestä?»
»Rakas tohtori», vastasi toinen, »te kysytte minulta sitä, mitä juuri olin kysymäisilläni teiltä».
»Minulta? Miksi minulta?»
»Totta puhuakseni luulen, että mr Merdle luottaa teihin enemmän kuin kehenkään muuhun.»