Lain tietämys siitä sekavasti kokoonpannusta lautakunnasta, jota nimitetään ihmiskunnaksi, oli terävä kuin partaveitsi, mutta partaveitsi ei ole kaikkeen soveltuva ase, ja lääkärin yksinkertainen, kirkas leikkausveitsi, vaikka olikin paljoa vähemmin pureva, oli kelvollinen palvelemaan paljoa laajempia tarkoitusperiä. Laki tunsi ihmisten sekä herkkäuskoisuuden että konnamaisuuden, mutta lääkäri olisi voinut opettaa häntä tuntemaan heidän rakkautensa ja hellyytensä kuljettamalla häntä viikon ajan sairaskäynneillään paremmin kuin koko Westmister Hall kaikkine ympäristöineen monessa kymmenessä vuodessa. Laki aavisti tämän ja kannatti ja rohkaisi kenties mielellään häntä tässä (sillä jos maailma todellisuudessa on suuri oikeushovi, niin tuskinpa voi ajatella, että tuomiopäivä tulisi liian aikaisin); ja niin hän kunnioitti ja rakasti lääkäriä yhtä paljon kuin kuka tahansa toisenlaatuinen mies.
Mr Merdlen poissaolo jätti Banquon tuolin tyhjäksi pöydässä, mutta jos hän olisi ollut läsnä, olisi hän täyttänyt vain Banquon sijan, ja siksi häntä ei kaivattu. Laki, joka oli nokkinut ja kokoillut yhtä ja toista uutiskamaa Westminster Hallin seudulta, jotenkin samaan tapaan kuin korppi olisi tehnyt, jos se olisi niin paljon oleskellut siellä, siroitteli kuulemiansa sinne tänne päästäkseen selville siitä, mistäpäin Merdle-tuuli nyt puhalsi. Hän jutteli asiasta mrs Merdlen itsensä kanssa, liu'uttuaan hänen luoksensa, tietysti silmälaseinensa ja tehden lautakuntakumarruksensa.
»Muuan lintu», sanoi hän ja näytti siltä kuin se ei olisi voinut olla muu kuin harakka, »on viserrellyt meille lakimiehille, että aatelisten luku tässä valtakunnassa lisääntyy».
»Todellako?» ihmetteli mrs Merdle.
»Kyllä», vahvisti laki. »Eikös lintu ole kuiskannut sitä myös toisenlaisiin korviin kuin meidän — siroihin, suloisiin korviin?» Hän katsoi tarkoittavasti mrs Merdlen lähimpään korvarenkaaseen.
»Tarkoitatteko minun korviani?» kysyi mrs Merdle.
»Kun lausun sanan suloinen, tarkoitan aina teitä», sanoi laki.
»Luulen, että te ette milloinkaan tarkoita mitään», vastasi mrs Merdle (ei kovin pahastuneena).
»Kuinka julmaa vääryyttä!» päivitteli laki. »Entä lintu?»
»Minä olen viimeinen kuulemaan mitään uutisia», huomautti mrs Merdle huolettomasti järjestellen linnoitustansa. »Kuka se on?»