Heidän tullessaan kylpylään odotti koko laitoksen väki heitä ovella ja juoksenteli edestakaisin käytävissä. »Olkaa hyvä ja pyytäkää kaikkia muita pysymään poissa», sanoi lääkäri lujalla äänellä isännälle; »ja viekää minut heti hänen luokseen», jatkoi hän sanantuojalle.
Tämä riensi hänen edellänsä pitkän kylpysuojien rivin ohi, pysähtyi rivin päässä olevan huoneen kohdalle ja kurkisti ovelta. Lääkäri oli hänen kintereillään ja kurkisti niinikään ovelta.
Siellä oli nurkassa kylpyamme, josta vesi oli kiireesti laskettu pois. Maaten ammeessa kuin haudassa tai sarkofagissa, kiireessä peiteltynä hurstilla ja huopasella, lepäsi siinä kömpelötekoisen miehen ruumis; pää paksu, piirteet karkeat, synkät, epäjalot. Huoneessa oli avattu luukku, jotta höyry, joka oli täyttänyt sen, pääsisi ulos, mutta se takeltui yhä, vesipisaroiksi jähmettyneenä, raskaana seiniin ja ammeessa lepääjän kasvoihin ja ruumiiseen. Huone oli edelleen kuuma ja vesi lämmintä, mutta kasvot ja ruumis tuntuivat koskettaessa kylmiltä ja hiljaisilta. Ammeen valkeamarmorisessa pohjassa oli kammottavia punaisia suonia. Viereisellä hyllyllä oli tyhjä opiumipullo ja kilpikonnanluinen kynäveitsi, tahrattu, muttei musteella.
»Valtimot poikki — nopea kuolema — ollut kuolleena vähintäin puoli tuntia.» Näiden lääkärin sanojen kaiku kiersi jo käytävissä, kylpysuojissa ja läpi koko talon hänen suoristautuessaan kumaraisesta asennostaan; hän oli tahtonut ylettyä ammeen pohjaan huljuttelemaan käsin vettä, joka vähitellen muuttui yhtä punajuomuiseksi kuin marmorikin oli ja lopulta yksivärisen punaiseksi.
Hän vilkaisi sohvalla viruvia vaatteita ja kelloa, rahoja ja taskukirjaa pöydällä. Taskukirjaan puoliksi työnnetty, puoliksi siitä pilkistävä kokoonkääritty kirjelippunen veti hänen tarkkaavan katseensa puoleensa. Hän katsoi siihen, kosketti sitä, veti sen hiukan esiin lehtien välistä, sanoi tyynesti: »Tämä on osoitettu minulle», avasi ja luki sen.
Hänen ei tarvinnut antaa mitään määräyksiä. Talon väki tiesi mitä oli tehtävä; asianomaiset virkailijat noudettiin pian paikalle ja he ottivat haltuunsa kuolleen ja hänelle kuuluneen omaisuuden yhtä kuivan asiallisesti ja yhtä rauhallisin käytöksin ja ilmein, kuin jos olisi ollut kysymyksessä kellon vetäminen. Lääkäri oli tyytyväinen saadessaan kävellä ulkona yöilmassa; hän oli niinikään, huolimatta laajasta kokemuksestaan, tyytyväinen voidessaan istuutua hetkeksi erään talon portaille, sillä hän tunsi itsensä sairaaksi ja heikoksi.
Laki asui lähellä häntä, ja kun hän tuli tämän talolle, näki hän valoa siinä huoneessa, jossa hän tiesi ystävänsä usein istuvan myöhään yöhön työnsä ääressä. Koska valoa ei milloinkaan näkynyt, ellei laki ollut ylhäällä, niin hän päätteli, ettei mies vielä ollut vuoteessa. Tällä uurastajalla olikin seuraavana päivänä kiero juttu oikeudessa, ja hän käytti hyväkseen yön hetkiä keksiäkseen pauloja lautakunnan herroille.
Lääkärin koputus hämmästytti lakia, mutta koska hän heti epäili, että joku tuli kertomaan jonkun toisen aikovan ryöstää häneltä tai jollakin muulla tavalla hyökätä hänen kimppuunsa, tuli hän heti alas kiireesti ja hiljaa. Hän oli selvitellyt päätänsä huuhtelemalla sitä kylmällä vedellä, mikä oli sopivana valmistuksena hänen aikoessaan seuraavana päivänä valaa kuumaa vettä lautamiesten päähän, ja lueskellut paidankaulus levällään, jotta sitä paremmin voisi kuristaa vastapuolen todistajia. Tästä oli seurauksena, että hän alas tullessaan näytti varsin villiltä. Huomatessaan lääkärin, jota hän kaikkein vähimmin oli odottanut näkevänsä, näytti hän vieläkin villimmältä ja kysyi: »Mikä on hätänä?»
»Kysyitte kerran minulta, mikä mr Merdleä vaivasi.»
»Merkillinen vastaus! Niin tein.»