»Ja minä sanoin, etten ollut päässyt siitä selville.»
»Niin kyllä. Muistan sen.»
»Nyt olen päässyt selville.»
»Hyvä Jumala!» huudahti laki, vavahti ja laski kätensä toisen rinnalle.
»Niin olen minäkin. Näen sen kasvoistanne.»
He menivät lähimpään huoneeseen, jossa lääkäri antoi hänelle kirjeen luettavaksi. Laki luki sen moneen kertaan. Siinä ei ollut montakaan sanaa, mutta se vaati lain terästetyn huomion ja tarkkaavaisuuden osakseen. Hän ei voinut kylliksi pahoitella sitä, ettei ollut itse keksinyt johtolankaa tähän. Vähäisinkin johtolanka, sanoi hän, olisi tehnyt hänet koko jutun herraksi, ja millainen juttu se olisikaan ollut perinpohjin selvitellä!
Lääkäri oli ottanut tehtäväkseen ilmoittaa tapahtumasta Merdlen kotiin. Laki ei voinut heti palata työhönsä, keksimään viettely- ja houkuttelukeinoja valistuneimmalle ja huomattavimmalle lautakunnalle, mitä hän milloinkaan oli nähnyt oikeudessa ja jota ei, sen hän vakuutti oppineelle ystävällensä, käynyt nujertaminen ontoilla viisasteluilla yhtä vähän kuin valitettavasti usein väärinkäytetyillä ammatillisilla tempuilla ja metkuilla (tällä tavalla aikoi hän aloittaa rynnäkkönsä); ja niin hän lupasi seurata mukana ja kävellä talon läheisyydessä sillä aikaa kun toinen oli sisällä. He kävelivät sitten arvellen paremmin tointuvansa raikkaassa ulkoilmassa; ja päivän siivet olivat karkottamassa yötä, kun lääkäri kolkutti ovelle.
Miespalvelija, joka yleisön edessä esiintyi kaikissa sateenkaaren väreissä, valvoi odotellen isäntäänsä — se on: hän istui sikeään uneen vaipuneena keittiössä, edessään sanomalehti ja kaksi kynttilää, kuvaavana lisänä siihen pitkään matemaattisten todistusten sarjaan, jonka saattoi esittää sen otaksuman kumoamiseksi, että tuli vain sattumalta pääsee irti talossa. Kun tämä palvelija oli saatu valveille, sai lääkäri vielä odottaa, kunnes hovimestari oli herätetty. Viimein ilmestyi tämä ylevä olento ruokasaliin, yllään flanellipuku ja jalassa tohvelit, mutta kaulahuivi hänellä oli kaulassa ja hovimestari hän oli tuuma tuumalta. Nyt oli jo aamu. Lääkäri oli odotellessaan avannut erään ikkunan luukut, jotta näkisi päivänvaloa.
»Mrs Merdlen kamarineito on kutsuttava ja käskettävä herättämään emäntänsä ja mahdollisimman varovasti valmistamaan häntä ottamaan vastaan minut. Minulla on hänelle kauhea uutinen.»
Näin sanoi lääkäri hovimestarille. Tämä, jolla oli kädessään kynttilä, kutsui lakeijan ottamaan sen häneltä. Sitte lähestyi hän ikkunaa arvokkaasti, valvoen lääkärin uutisen kertomista samoin kuin oli valvonut päivällisten tarjoilua tässä samassa huoneessa.
»Mr Merdle on kuollut.»