Rigaud otti savukkeen suustansa ja katseli häntä hetkellisen hämmästyksen vallassa. Mutta hän pisti sen taas suuhunsa ja vastasi tyynesti:
»Teen kauppaa kaikella, mistä saan jonkinmoisen hinnan. Kuinkas
lakimiehenne, valtiomiehenne liikemiehenne elävät? Kuinkas te elätte?
Kuinka te jouduitte tänne? Ettekö ole myynyt jotakuta ystäväänne?
Uskonpa varmasti teidän myyneen!»
Clennam kääntyi hänestä ikkunaan päin ja katseli ulos muurille.
»Totisesti, sir», jatkoi Rigaud, »yhteiskunta myy itsensä ja myy minut, ja minä myyn yhteiskunnan. Olen saanut tietää, että olette tuttu toisenkin naisen kanssa. Hänkin on kaunis. Ja lujatahtoinen. Mikäs hänen nimensä onkaan? Wade.»
Hän ei saanut vastausta, mutta saattoi helposti huomata osuneensa maaliin.
»Niin!» jatkoi hän. »Tämä kaunis ja lujatahtoinen nainen kääntyi puoleeni kadulla, enkä minä ole tunteeton. Minä vastasin. Tämä kaunis ja lujatahtoinen nainen kunnioitti minua lausumalla luottavasti: 'Minulla on suruni ja huoleni ja minulla on uteliaisuuteni. Teidän kunniallisuutenne ei kai kohonne yli tavallisen tason?' Esitin itseni sanoen: 'Madame, olen herrasmies syntymästä kuoloon saakka, mutta kunniallisuuteni ei kohoa tavallisen tason yli. Halveksin sellaisia heikkoja haaveita.' Jonka johdosta hän suvaitsi lausua minulle kohteliaisuuden: 'Teidän ja muiden välillä on se erotus, että te sanotte sen suoraan.' Sillä hän tuntee yhteiskunnan ja seuraelämän. Vastaanotin hänen onnittelunsa liehittelevän kohteliaasti. Luonteeni mukaista on olla kohtelias ja hiukan liehakoiva. Hän teki silloin ehdotuksen, pääasiassa tämänsisältöisen: hän oli nähnyt meidät paljon yhdessä, ja hänestä tuntui, että minä sillä hetkellä olin perheen ystävä ja suosikki; hänen uteliaisuutensa ja huolensa herättivät hänessä halun saada tietää, missä he liikkuivat, kuinka he elivät, kuinka kaunista Gowanaa rakastettiin ja hellittiin, ja niin edespäin. Hän ei ollut rikas, sanoi hän, mutta tarjosi niin ja niin paljon palkkioksi tällaisten palvelusten aiheuttamista huolista ja vaivoista, ja minä myönnyin rakastettavasti — rakastettavuus kuuluu luonteeseeni — hänen ehdotukseensa ja hyväksyin hänen tarjouksensa. Niin, tietysti. Sellaista on elämä. Sellainen on maailma.»
Vaikka Clennam koko keskustelun ajan istui selin häneen, ei hän hetkeksikään siirtänyt kimmeltäviä, liian lähekkäin sijoittuneita silmiänsä hänestä, ja esittäessään sanottavansa kohta kohdalta julkean kerskuvasti hän huomasi nähtävästi Clennamin pään ryhdistä, ettei hän kertonut mitään, mitä ei toinen jo tiennyt.
»Pyh! Kaunis Gowana!» sanoi hän sytyttäen kolmannen savukkeen sellaisella tavalla kuin voisi keveimmälläkin hengähdyksellään puhaltaa hänet pois. »Viehättävä, mutta varomaton! Kaunis Gowana ei menetellyt viisaasti salatessaan entisen rakastajan kirjeitä makuuhuoneessaan alpeilla, jottei hänen miehensä saisi nähdä niitä. Ei, ei. Se ei ollut viisasta. Hyh! Gowana erehtyi siinä.»
»Toivon hartaasti», huudahti Arthur ääneen, »ettei Pancks enää viipyisi kauan, sillä tuon miehen läsnäolo saastuttaa huoneen».
»Niin! Mutta hän tahtoo olla ylimpänä täällä kuten kaikkialla», kehui Rigaud voitonriemuisena ja napsautti sormiaan. »Niin on aina ollut ja niin on vastakin laita!» Ojentautuen pitkin pituuttaan niille kolmelle tuolille, joita oli huoneessa paitsi sitä, jolla Clennam istui, hän alkoi laulaa, lyöden rintaansa, ikäänkuin olisi laulussa mainittu ritari: