»Hiisi vieköön teidät ja vankeutenne», tiuskasi Rigaud ja otettuaan huolettomasti taskustaan esille rasian, jossa oli savuketarpeita, pyöritteli siroilla sormillaan muutamia kiireimpään tarpeeseen, »en välitä kummastakaan. Salakuljettaja! Tulta!»
Taas nousi Cavalletto ja antoi hänelle, mitä hän tarvitsi. Oli tuntunut kaamealta katsella hänen valkoisten, kylmien sormiensa äänetöntä, taitavaa punomista, kun ne notkeasti kiemurtelivat toistensa ympäri kuin käärmeet. Clennamia puistatti sisällisesti, ikäänkuin hän olisi kurkistanut käärmeenpesään.
»Hoi, sika!» huusi Rigaud meluavasti ja kiihoittavasti, ikäänkuin Cavalletto olisi ollut italialainen hevonen tai muuli. »Kuules! Tuo inhoittava vanha vankila oli kunnioitettava tämän rinnalla. Sen ristikoissa ja muureissa oli arvokkaisuutta. Se oli miehille sopiva vankila. Mutta tämä! Hyh! Narrien sairaala!»
Hän poltteli savukettansa, koko ajan hymyillen rumaa hymyänsä, niin että näytti siltä kuin hän olisi tupakoinut riippuvalla nokkanenällään eikä suullansa, kuin mikäkin hirviö haaveellisessa taulussa. Sytytettyään toisen savukkeen ensimmäisen vielä hehkuvasta päästä hän sanoi Clennamille:
»Täytyy koettaa saada aika kulumaan toisen hullun poissaollessa. Täytyy jutella. Ei voi koko päivää ryypiskellä väkevää viiniä; muuten tilaisin toisenkin pullon. Hän on todella kaunis nainen, sir. Vaikkei aivan minun makuni mukainen, mutta silti, kuolema ja kirous, kaunis. Onnittelen teitä ihailijana.»
»En tiedä enkä liioin kysy, kenestä puhutte», vastasi Clennam.
»Della bella Gowana, sir, kuten sanovat Italiassa. Gowanista, kauniista
Gowanista.»
»Jonka miehen — seuralainen te lienette ollut?»
»Sir? Seuralainen? Te olette hävytön. Olin ystävä.»
»Teettekö kauppaa kaikilla ystävillänne?»