»Sanon teille taas kuten olen ennen sanonut, että me emme täällä ole rikkaita, kuten te luulette, ja että teidän vaatimuksenne on kohtuuton. Minulla ei nyt ole varoja täyttää sellaista vaatimusta, jos olisi haluakin.»
»Jos!» huudahti Blandois. »Kuulkaas sitä! Jos! Tahdotteko tällä sanoa, ettei teillä ole halua siihen?»
»Sanon, kuinka minä katson asiata, enkä kuinka te katsotte sitä.»
»Sanokaa siis! Pian! Sanokaa, kuinka te katsotte sitä, jotta tiedän kuinka menetellä.»
Toinen ei kiirehtinyt eikä vitkastellut vastatessaan. »Näyttää siltä kuin teillä olisi hallussanne paperi — tai papereita — jotka kieltämättä tahdon takaisin.»
Rigaud takoi nauraa hohottaen kantapäällään pöytää vasten ja helisteli rahoja. »Sitähän minäkin! Sen kyllä uskon!»
»Tämä paperi on minulle kyllä jonkun summan arvoinen, en voi kuitenkaan sanoa kuinka suuren tai kuinka pienen summan.»
»Mitä perhanaa!» kysyi mies raivostuneena. »Ettekö tiedä, saatuanne viikon miettiä asiaa?»
»En. En tahdo vähistä varoistani — sillä sanon teille vielä kerran, että olemme köyhiä emmekä rikkaita — tarjota hintaa vallasta, jonka laajuutta en tunne. Tämä on nyt kolmas kerta, jolloin uhkaatte ja vihjailette. Puhukaa selvästi tahi menkää minne mielitte ja tehkää mitä haluatte. Parempi on menehtyä yhdellä iskulla kuin kiusaantua hiirenä tuollaisen kissan oikullisissa kynsissä.»
Rigaud katsoi häneen niin tuikeasti liian lähekkäisillä silmillään, että niiden synkkä katse näytti menevän ristiin kyömynenän muodostamalla sillalla, joka siitä tuntui köyristyvän. Kauan tuijotettuaan sanoi hän, taas hymyillen pirullista hymyään.