»Minä sanon hienotunteisesti, sillä hienotunteista oli lähteä tiehensä tuottamatta levottomuutta naiselle. Rigaud Blandoisin luonteelle ominaista on olla hienotunteinen sekä mieleltään että käytökseltään. Myöskin oli valtioviisasta lähteä luotanne ja jättää teidät, uhka edessänne, odottamaan hiukan levottomana minun paluutani jonakin epämääräisenä päivänä. Mutta orjanne on valtioviisas. Totta vie, valtioviisas hän on! Mutta palatkaamme asiaan. Tänä edeltä määräämättömänä päivänä on minulla kunnia taas ilmestyä taloonne. Teen viittauksia siitä, että minulla on jotakin kaupan, ja että se, ellei sitä osteta, saattaa tuottaa häpeätä madamelle, jota suuresti kunnioitan. Selitän asian ylimalkaisesti; pyydän — muistelen pyytäneeni tuhat puntaa. Vai kuinka se oli?»
Näin pakotettuna puhumaan vastasi mrs Clennam vastahakoisesti: »Te pyysitte kokonaista tuhat puntaa.»
»Nyt pyydän kahta tuhatta. Sellaista haittaa on asioiden lykkäämisestä. Mutta palatkaamme vielä kerta asiaan. Me emme ole yksimielisiä, ajattelemme eri tavalla tästä asiasta. Minä olen leikillinen; leikillisyys kuuluu rakastettavaan luonteeseeni. Leikilläni teeskentelen olevani murhattu ja piilotettu. Sillä teidän kannattaa hyvin, madame, maksaa puolet tuosta summasta vapautuaksenne siitä epäluulosta, jonka alaiseksi hauska keksintöni saattoi teidät. Sattuma ja vakoojat liittoutuivat sitte leikillisyyttäni vastaan ja tärvelivät sen hedelmän ehkä — kuka tietää? vain te ja Flintwinch — juuri sen kypsyttyä. Ja nyt olen täällä viimeistä kertaa, madame. Kuulkaa! Ehdottomasti viimeistä kertaa.»
Iskien heiluvia kantapäitänsä pöydän laskulautaan ja vastaten mrs Clennamin synkkään katseeseen julkealla tuijotukselle alkoi hän puhua kiivaammassa äänilajissa.
»Pyh! Seis vielä! Edetkäämme asteittain! Tässä on ravintolalaskuni, joka sopimuksen mukaan on teidän maksettava. Viiden minuutin kuluttua olemme kenties verivihollisia. En jätä sitä siksi — voisittehan pettää minut. Maksakaa se! Laskekaa rahat käteeni!»
»Ottakaa se häneltä, Flintwinch, ja maksakaa se!» käski mrs Clennam.
Rigaud viskasi sen mr Flintwinchille vasten kasvoja, kun vanha mies lähestyi ottaakseen sen, ojensi kätensä ja toisti meluavasti: »Maksakaa se! Laskekaa rahat! Helisevää rahaa!» Jeremiah nosti laskun lattialta, vilkaisi loppusummaan väristävin silmin, kaivoi pienen kangaspussin taskustaan ja laski rahat Rigaudin käteen.
Veijari helisteli rahoja kourassaan, punnitsi niitä, heitteli ilmaan ja tavoitti ne käteensä ja helisteli taas.
»Niiden helinä on reippaalle Rigaud Blandoisille samaa kuin tuoreen lihan haju tiikerille. Sanokaa, madame, paljonko?»
Hän kääntyi mrs Clennamin puoleen, tehden uhkaavan liikkeen painavalla kädellään, joka puristi rahoja, ikäänkuin aikoisi iskeä häntä sillä.