Rigaud suuteli liioitellun keikailevaan tapaansa sormiaan hänelle. »Aivan niin. Tarkalleen. Vieläpä naisen murhasta oli kysymys! Sellaista järjettömyyttä! Uskomatonta! Minulla oli kunnia saavuttaa suuri voitto silloin ja toivon niin käyvän nytkin. Suutelen kättänne. Madame, olen herrasmies (olin äsken sanomassa), ja jos sanon: 'Aion lopullisesti päättää tämän tai tuon asian tässä neuvottelussa', niin päätän sen. Ilmoitan teille, että nyt olemme joutuneet pitämään viimeistä, pikku kauppaamme koskevaa neuvottelua. Toivon, että kunnioitatte minua kuuntelemalla ja käsittämällä, mitä aion sanoa!»
Mrs Clennam katsoi koko ajan häneen, rypisti otsaansa ja vastasi:
»Kyllä.»
»Edelleen, olen herrasmies, jolle kaupanteko on tuntematonta, mutta jolle raha aina on tervetullutta, se kun maksaa minun huvitukseni. Suvaitsettehan kuunnella ja käsittää?»
»Jotenkin turha kysymys. Kyllä.»
»Edelleen, olen luonteeltani erittäin lempeä ja rakastettava herrasmies, mutta raivostun, jos kanssani juonitellaan. Jalot luonteet raivostuvat sellaisesta. Minulla on jalo luonne. Kun jalopeura herää — se on, kun minä raivostun — on kostonhaluni tyydyttäminen minulle yhtä tärkeätä kuin raha. Suvaitsettehan edelleen kuunnella ja käsittää?»
»Kyllä», vastasi mrs Clennam jonkun verran lujemmalla äänellä kuin ennen.
»Pyydän, älkää antako tämän kiihoittaa mieltänne, suvaitkaa pysyä rauhallisena. Sanoin, että nyt olemme joutuneet pitämään viimeistä neuvotteluamme. Sallikaa minun muistutella kahta edellistä kertaa.»
»Se ei ole tarpeellista.»
»Kuolema ja kirous, madame», kivahti Rigaud, »se huvittaa minua! Sitäpaitsi se raivaa tietä. Ensimmäinen neuvottelu oli lyhyt. Minulla oli kunnia tutustua teihin — esittää suosituskirjeeni. Minä olen kyllä onnenonkija, madame, mutta hieno käytökseni ja kielitaitoni ovat hankkineet minulle suuren menestyksen maanmiestenne kesken, jotka muuten ovat kankeita ja jäykkiä kuin heidän oma kauluskovikkeensa, mutta aina kohteliaita ja ystävällisiä hienokäytöksiselle ulkomaalaiselle. Samalla kertaa oli minulla tilaisuus», hän katseli ympärilleen huoneessa ja hymyili, »tehdä muutamia pieniä huomioita tässä kunnianarvoisessa talossa, ja ne huomiot olivat minulle tarpeen tietääkseni ja ollakseni varma siitä, että olin tutustunut juuri siihen arvoisaan rouvaan, jota etsin. Saavutin tämän tiedon ja varmuuden. Lupasin kunniasanallani rakkaalle Flintwinchille palata. Sitte hävisin hienotunteisesti.»
Mrs Clennamin kasvot eivät ilmaisseet myöntämistä eivätkä kieltämistä. Puhuipa Rigaud tai oli vaiti, aina hän näki niissä vain saman tarkkaavaisen otsanrypistyksen ja jo ennen mainitun ilmeen, joka todisti hänen karkaisseen mielensä tämän kohtauksen varalle.