Arthur nyökäytti päätänsä myöntävästi, koska Flora esti suullisen vastaamisen. Flora nyökäytti puolestaan hänelle kiitokseksi ja riensi ulos huoneesta.
Pikku Dorritin askeleet kuuluivat jo portaissa, ja pian hän oli ovella. Clennam ei parhaalla tahdollakaan voinut saada kasvoilleen niiden tavallista ilmettä, niin että kun Pikku Dorrit tuli sisään, pudotti hän työnsä ja huusi: »Mr Clennam! Mitä on tapahtunut?»
»Ei mitään, ei mitään. Nimittäin ei mitään onnettomuutta. Olen tullut kertomaan teille jotakin, mutta se on sangen hyvä uutinen.»
»Hyvä uutinen?»
»Ihmeellinen uutinen!»
He seisoivat ikkunan ääressä, ja Pikku Dorritin säteilevät silmät olivat luodut Clennamin kasvoihin. Tämä kiersi käsivartensa hänen ympärilleen nähdessään hänen olevan vaipumaisillaan maahan. Tyttö laski kätensä hänen käsivarrelleen osaksi nojautuakseen siihen, osaksi säilyttääkseen heidän keskinäisen asentonsa muuttumattomana, jottei mikään liike kummankaan puolelta estäisi häntä tarkkaamasta Clennamin kasvoja. Hänen huulensa näyttivät toistavan sanoja: »Ihmeellinen uutinen?» Arthur toisti sanat ääneen.
»Rakas Pikku Dorrit. Se koskee isäänne.»
Kalpeiden kasvojen jää suli näiden sanojen tehosta, ja pienet ilmeikkäät välähdykset ja säteet risteilivät niillä. Ne ilmaisivat kaikki tuskaa. Hän hengitti heikosti ja nopeasti. Sydän löi kiivaasti. Clennam olisi vetänyt pienen olennon lähemmäksi itseään, mutta hänen silmänsä pyysivät, että hän saisi pysyä tässä asennossaan.
»Isänne voi päästä vankilasta tällä viikolla. Hän ei tiedä sitä; meidän pitää mennä täältä kertomaan se hänelle. Isänne pääsee vapaaksi muutaman päivän perästä. Muistakaa, että meidän pitää mennä täältä kertomaan hänelle.»
Tämä toinnutti Amyn. Hänen silmänsä olivat jo sulkeutumaisillaan, mutta avautuivat taas.